Saïd Benrahma kohtaa tutun Brentfordin Lontoon derbyssä: ”Heidän hyvä alkunsa ei yllättänyt”
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina kello 16 Suomen aikaa käynnistyvä Lontoon paikallisottelu tuo West Hamia jotakuinkin vuoden päivät edustaneelle Saïd Benrahmalle vastaan varsin tutun Brentfordin.
26-vuotias laituri siirtyi Beesistä Ironsiin tarkkaan ottaen ensin lainalle; siirrosta tuli pysyvä tammikuun lopussa.
Kumpikin ottelun osapuolista on aloittanut kautensa hyvin; West Ham on sarjassa ennen peliä seitsemäntenä, viisi pinnaa kärjestä. Sarjanousija Brentford puolestaan pitää taulukon sijaa 10., kerättyään kuudesta ottelustaan yhdeksän pistettä.
– Heidän hyvä alkunsa ei yllättänyt minua lainkaan. Paketti siellä on ollut kasassa jo vuosia, pelaaja sanoo West Hamin sivustolla.
Algerian kansalaisuuden omaava Benrahma ehti viettää Brentfordissa reilut pari vuotta, saavuttuaan seuraan OGC Nicestä, ja pelattuaan koko junioriaikansa ja alkuosan ammattilaisurastaan Ranskassa.
– Tulee olemaan outoa kohdata heidät tänään Valioliigassa, mutta samaan aikaan odotan sitä innolla. Tulen aina olemaan kiitollinen siitä, mitä he tekivät hyväkseni.
Sekä edellinen, että nykyinen manageri saavat laiturilta arvostusta.
– Thomas Frank auttoi minua aikoinaan niin urheilijana kuin ihmisenä. Hänen ansiostaan saavutin seuraavan tason. David Moyes taas puskee minua tulemaan entistä paremmaksi pelaajaksi. Meillä on hänen kanssaan hyvä yhteisymmärrys.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”