Murskajaiset Andorrassa – Jack Grealish juhli A-maajoukkueuransa avausmaalia
Kuva: Getty Images
Andorra isännöi Englantia lauantai-iltana MM-karsinnoissa.
MM-karsintalohkoaan johtava Englanti oli pelikentällä ylivoimainen ja nappasi täyden pistepotin mukaansa kotimatkalle maalein 5-0.
Englanti oli odotetusti pelin hallitseva osapuoli, eikä puolustusasemiin muodostautunut Andorra kyennyt missään vaiheessa haastamaan vieraita.
Ben Chilwell vei Englannin johtoon 17. minuutilla. Kyseessä oli Chilwellin uran ensimmäinen A-maajoukkuemaali. Vielä ennen taukoa Bukayo Saka onnistui maalinteossa ja pisti kamppailun samalla viimeistään pakettiin.
Toisella jaksolla Englanti kykeni luomaan entistä enemmän maalipaikkoja ja se näkyi myös tulostaululla.
Gareth Southgaten miehistö iski toisella jaksolle kolme täysosumaa lisää.
Avauskokoonpanossa ollut Tammy Abraham vastasi Englannin kolmannesta, James Ward-Prowse neljännestä ammuttuaan paluupallon torjutusta rangaistuspotkusta maaliin ja Jack Grealish iski loppuluvut 5-0:aan.
Maalivahti Sam Johnstone syötti Grealishin maalipaikkaan upealla heitollaan ja Grealish teki Chilwellin tapaan A-maajoukkueuransa avausmaalin.
Englanti jatkaa karsintaurakkaansa tiistaina isännöimällä Unkaria.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- James Milner teki valioliigahistoriaa