Lähde: Rikastunut Newcastle kaavailee huippukaappausta – kiikarissa toisen valioliigaseuran kapteeni

Newcastle suunnittelee Football Insiderin tietojen mukaan tekevänsä tammikuun siirtoikkunan aikana tarjouksen Southamptonin 26-vuotiaasta kapteenista James Ward-Prowsesta.
Keskikenttäpelaaja solmi elokuussa jatkosopimuksen Saintsin kanssa – sen jälkeen, kun Aston Villa yritti napata hänet kesällä riveihinsä.
Upporikkaiden saudiomistajien haltuun siirtyneen Newcastlen odotetaan olevan yksi kiireisimmistä seuroista vuoden alun siirtomarkkinoilla. Keskikentän vahvistaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteista puolustuksen vahvistamisen ohella.
[readmore from=Newcastle]
Aiemmin Newcastleen on yhdistetty keskikenttäpelaajista muun muassa Aston Villan Marvelous Nakamba ja Manchester Unitedin Jesse Lingard.
Englannin maajoukkueessakin esiintynyt Ward-Prowse tunnetaan yhtenä Valioliigan parhaista erikoistilannespesialisteista. Tällä kaudella hän on tehnyt kaksi liigamaalia, ja viime kaudella tilille kertyi kahdeksan maalin lisäksi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä.
Southampton on tiettävästi arvioinut Ward-Prowsen noin 40 miljoonan punnan arvoiseksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liverpool-fanit buuasivat Trent Alexander-Arnoldille – Arne Slot otti kantaa
- Nottinghamin omistaja meni vihaisena valmentajan puheille – näin Nuno kommentoi
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan