Kello 22 alkavissa europeleissä oli kotikentillään kaksi valioliigaseuraa; Leicester Eurooppa-liigassa vastassaan Moskovan Spartak, Tottenham Konferenssiliigassa vastustajanaan Vitesse.

Tehoton Leicester jää jännittämään jatkoa

Brendan Rodgersin kettulauma lähti peliin hankalasta asemasta; alkuillasta toisensa kohdanneet Napoli ja Legia olivat lohkossa edellä, eikä King Powerille saapunut lohkojumbo Spartak sekään kuin yhden pisteen perässä.

Tilastollisesti isännät olivat alussa selkeästi niskan päällä, mutt valtavaa määrää johtoaseman mahdollistavia tilanteita ei nähty. Parinkymmenen minuutin kohdalla tosin Boubakary Soumare pääsi ampumaan vastapalloon kaukaa – maalin kehikkoon.

Leicester vei ensimmäistä jaksoa periaatteessa aivan totaalisesti, paino kuitenkin sanalla periaatteessa. Ristikkovetoa lähemmäs maalia ei ennen taukoa päästy.

Klassinen sanonta vahvisti asemiaan 51. minuutilla; kun Leicester ei kerta kaikkiaan saanut maalia aikaan, teki sellaisen Spartak. Varsin tuttu hahmo, Victor Moses oli itse käynnistämässä hyökkäystä keskialueella, ja päätti sen puskuun takakulmaan ohi Kasper Schmeichelin.

Seitsemää minuuttia myöhemmin Leicester nousi taas taistelemaan jatkostaan kilpailussa, kun Daniel Amartey puski kulmapotkutilanteen toisen pompun sisään, 1-1.

Voittoa pelistä oli haettava, niinpä Rodgers otti kentälle muiden muassa sellaisen nimen kuin Jamie Vardy. Takavuosien kultakenkä merkkautti itselleen epäonnistuneen rankkarin 75. minuutilla.

Eurooppa-liigan lohko C on todella tasainen. Ennen kahta viimeistä ottelua kaikki neljä joukkuetta ovat kolmen pisteen sisällä, Leicester niistä toiseksi viimeisenä.

Antonio Conte näki kentällä ainakin jotain tuttua

Spurs-käskijänä nyt ensimmäisessä ottelussaan toiminut Antonio Conte ei ainakaan kokoonpanossaan juuri säästellyt. 3-4-3 -muodostelman hyökkäyksessä aloittivat Lucas Moura, Heung-min Son ja Harry Kane.

Tottenham Hotspur

@SpursOfficial
Antonio Conte's first Spurs XI. ✊

Vartin kohdalla puntit olivat periaatteessa tasan; Son iski Arnhemissa vastaavan ottelun 0-1 hävineen illan isännän johtoon. Moura tuplasi johdon 22. minuutilla, ja mieliin hiipi ajatus; tämä kilpailuhan saattaisi, tämän managerin johdolla, olla se josta Tottenham aivan oikeasti saattaisi saavuttaa pokaalin. Edellisestä sellaisesta tuli tällä viikolla kuluneeksi 5000 päivää.

28. minuutilla koko Conten ”ykkösketju” oli jo maalitilastoissa, kun myös Kane osui hollantilaisten verkkoon – tai niin hetken luultiin; lopulta 3-0 -maali kirjattiin tanskalaispakki Jacob Rasmussenin omaksi osumaksi. Pakki kuittasi virheensä viittä minuuttia myöhemmin, kaventamalla kulmapotkutilanteesta lukemat muotoon 3-1.

39. minuutilla ottelussa todistetiin jo viidettä maalia, kun Vitesse tuli taas lähemmäs, nyt Mateus Beron viimeistelyllä. Italialaismanagerin opit eivät kenties aivan vielä olleet uponneet tämän haluamalla tavalla.

Hugo Lloris sai venyä koko mittaansa 52. minuutilla, kun toiselle jaksolle sisään tullut Lois Openda teki itselleen vetopaikan, ja laukoi ylös. Tauon jälkeiset tilastot olivat tässä vaiheessa vahvasti Vitesse-merkkiset.

Vieraitten mahdollisuudet kasvoivat, kun Cristian Romeron toinen varoitus palkittiin kehotuksella suihkuun.

Spursin oltua täysin puolustuskannalla toistakymmentä minuuttia, Conte otti Sonin kentältä – kotikannattajat pääsivät tänäänkin viheltämään voimakkaasti omalle managerilleen.

Vieraiden Danilho Doekhi tasasi sitten kuitenkin puntit, ottamalla omalta osaltaan kuuteen minuuttiin kaksi keltaista – molemmilla kentällä enää 10 pelaajaa. Kane teki 23-vuotiaan puolustajan varoitusten eteen varsin ammattimaista työtä.

Neljää minuuttia edellisestä ulosajosta Vitesse-veskari Markus Schubert lähti kauas hyökkäystä vastaan, ja pallo osui hänen kyynärpäähänsä – suoralla punaisella ulos. Nyt puolestaan tappioasemassa olleet vieraat kenttäalivoimalle.

Conte tunsi olonsa illan loppua kohti varmasti alkua tutummaksi – kolme ulosajoa kun kuulostaa enemmän ottelulta Italiassa kuin Englannissa.

Tottenham on Konferenssiliigan lohko G:ssä tämän päivän otteluiden jälkeen kakkosena, kolme pinnaa Rennesin perässä, yhden pisteen illan vastustaja Vitessen edellä.