Cristiano Ronaldon hirmukuntoa hämmästellään – ex-joukkuekaveri: ”Ei mitään yllättävää”

Manchester Unitedin entinen keskikenttäpelaaja Park Ji-Sung ei ole alkuunkaan yllättynyt tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldon tämän kauden tasosta.
Ronaldo, 36, palasi viime kesänä Unitediin pelattuaan seurassa aiemmin vuosina 2003-2009. Kuluvalla kaudella hän on esiintynyt manchesteriläisten paidassa 17 ottelussa tehden niissä yhteensä 12 maalia.
Park, 40 pelasi portugalilaistähden kanssa Unitedissa vajaat viisi vuotta toissa vuosikymmenellä. Kun Etelä-Korean entinen maajoukkuekapteeni oli itse 36-vuotias, hän oli jo ripustanut nappulakenkänsä naulaan.
Moni on ihastellut ja hämmästellyt Ronaldon pitkäaikaista uraa lajin ehdottomalla huipulla, mutta Parkin mukaan portugalilaishyökkääjästä näki jo kauan sitten, että hän ei ole lähdössä vielä pitkään mihinkään.
– Muistan, että hänellä oli aina pallo vieressään. Jopa pukuhuoneessa ja juuri ennen kentälle menemistä, muisteli Park Goalin haastattelussa.
– Sen lisäksi hän oli aina ensimmäisenä paikalla harjoituskeskuksessa ja lähti sieltä viimeisenä, kuten hyvin tiedetään. Se osoittaa hänen intohimonsa jalkapalloa kohtaan.
– Tällä kaudella olin Lontoossa katsomassa, kun hän pelasi Tottenhamia vastaan. Hän teki uskomattoman maalin, mutta en voi sanoa, että se oli hänen paras maalinsa, koska hän tekee koko ajan uskomattomia maaleja – jopa Man Unitediin palattuaan.
– Ihmiset sanovat, että hänen esitykseksensä ovat uskomattomalla tasolla 36-vuotiaana, mutta hänen entisenä joukkuekaverina voin sanoa, että minusta tämä on vain luonnollista, ei mitään yllättävää.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virallista! Arsenalin kapteenille uusi sopimus – nousee seuran palkkakuninkaaksi
- Brighton hävisi ensimmäisen eurotrillerinsä – näin kommentoi Roberto De Zerbi
- Fantasy Premier League: Peliviikko 6 – aika hankkia Julián Álvarez?
- Aston Villalle tappio Puolassa – Unai Emery puolusti valintojaan
- Jürgen Klopp teki historiaa – otti Liverpoolin ennätyksen nimiinsä
- Brightonille karvas pettymys historiansa ensimmäisessä europelissä
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virallista! Arsenalin kapteenille uusi sopimus – nousee seuran palkkakuninkaaksi
- Thierry Henry: Arsenalin ykkösmaalivahti vaihtui pysyvästi: ”Kyse ei ole rotaatiosta”
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Jesse Lingard kärähti ratista: ”Olen pahoillani”