Lähde: Brentford on hankkimassa lupaavan brasilialaispelaajan
Kuva: Getty Images
Brentford ja brasiliainen Grêmio ovat päässeet alustavasti sopuun laitapuolustaja Vandersonin siirrosta Englantiin, kertoo Globo.
Tällä hetkellä siirtosummaksi on muodostumassa 11 miljoonaa euroa, mutta korvaus voi kasvaa vielä kolmella miljoonalla eurolla, jos Vanderson, 20, saavuttaa tietyt urheilulliset tavoitteet uudessa seurassaan. Brentford neuvottelee jo brassipakin kanssa sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista.
Vanderson on esiintynyt Grêmion edustusjoukkueessa 59 ottelussa tehden niissä yhteensä viisi maalia ja syöttäen kolme. Hänen vahvuuksien kerrotaan olevan hyökkäyspelaamisessa ja erikoistilanteissa.
Brentford yritti hankkia Vandersonin jo viime kesänä, mutta kauppaa ei saatu tuolloin päätökseen. Osapuolet toivovat, että tällä kertaa Vanderson voidaan esitellä Brentfordin pelaajana heti tammikuun ensimmäisellä viikolla.
Grêmio putosi juuri Brasilian pääsarjasta. Globo pitää epätodennäköisenä, että Vanderson jatkaisi seuran kanssa alemmalle sarjaportaalle, sillä Grêmio tietää, että hänestä on saatavissa hyvä siirtokorvaus.
Valioliigaan täksi kaudeksi noussut Brentford on 16 kierroksen jälkeen sarjassa kymmenentenä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta