Virallista! Arsenal vei Pierre-Emerick Aubameyangilta kapteeninnauhan – pelit seurassa pelattu?
Arsenal tiedotti tiistaina verkkosivuillaan, että joukkueen kapteenina parin viime vuoden ajan toiminut Pierre-Emerick Aubameyang on menettänyt kapteeninnauhansa.
Vuodesta 2018 lähtien Arsenalia edustanut Aubameyang, 32, on sivussa myös joukkueen tulevasta kotiottelusta West Hamia vastaan. Hyökkääjä oli sivussa jo viime viikonlopun Southampton-ottelusta kurinpidollisista syistä.
Kenties kolmas kerta toden sanoo, kun Arsenal valitsee uuden kapteeninsa. Viime aikoina seuran kapteeninnauha on vaihtunut tiuhaan, kun ensin Granit Xhaka menetti sen nopeasti hölmöiltyään ja sama kävi nyt myös Aubameyangille.
Aubameyangin nimi on pyörinyt viime aikoina siirtohuhuissa, ja hänet on yhdistetty muun muassa Barcelonaan. Tuoreimman käänteen jälkeen hänen tulevaisuus Arsenalissa on kaikkea muuta kuin varmaa ja pelit seurassa voi olla pelattu, ellei hyökkääjä sitten halua nauttia kesään 2023 asti ulottuvan sopimuksensa loppuun saakka jättimäisestä palkastaan.
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- L’Équipe: Aston Villa neuvottelee PSG-pelaajan kanssa sopimuksesta
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle Erling Haalandin johdolla – voiton hintana kaksi valtavaa takaiskua
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Gary Neville myönsi olleensa väärässä tästä Arsenalin tähdestä – ”En ollut varma, mitä hän on”
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon
- Newcastle-tähtien pelaaminen Manchester Unitedia vastaan epävarmaa
- AC Milan kiinnostunut Tottenhamin puolustajasta

- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon
- Lähde: Kevin De Bruyne saamassa houkuttavan tarjouksen Euroopan ulkopuolelta
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Michael Owen: Arsenalin on voitettava mestaruus – seuraavan mahdollisuuden saamisessa voi mennä pitkään
- Newcastle-tähtien pelaaminen Manchester Unitedia vastaan epävarmaa
- AC Milan kiinnostunut Tottenhamin puolustajasta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Thomas Frankista