Näkökulma: Manchester United ja Ralf Rangnick eivät ole vielä oikealla tiellä – nykyjalkapallon karu dilemma puskee esiin
Manchester United kärsi avaustappionsa Ralf Rangnickin alaisuudessa maanantaina. Tämä osoittautui oivaksi hetkeksi lyödä lyötyä ja alkaa epäilemään seuraa, joukkuetta, valmentajaa sekä projektia, joka oli nähtävissä Unitedin kerrottua saksalaisvalmentajan nimityksestä sekä tulevasta pestistä kauden päätyttyä.
On aiheellista miettiä, toimiiko Unitedin suunnitelma. Toisaalta tässä kulminoituu nykyfutiksen karu dilemma: tuloksia pitää tulla nopeasti ja pelin pitää lähettää heti positiivisia signaaleja. Toistaiseksi Rangnick ja United eivät ole tällä tiellä. Se ei ole kuitenkaan ongelma, jos Rangnick saa Unitedin pelaamaan kuten haluaa.
Unitedin ja Rangnickin haaste on saada joukkueesta tehtyä kollektiivi. Samalla pelitapa iskostuu joukkueeseen ja vaihto vakituiseen manageriin onnistuu parhaassa tapauksessa suhteellisen kivuttomasti. Mikäli väliaikainen ratkaisu, Rangnick, ei toimi, Unitedin uuden tulemisen silta on vaarassa murtua.
Rangnick henkilökohtaisesti kohtaa uransa suurinta haastetta. Joidenkin mielestä hän ei ole lainkaan päävalmentaja eikä etenkään väliaikainen valmentaja vaan enemmän urheilujohtaja. Tuo pesti on odottamassa saksalaisprofessoria ensi kaudella, mutta pohjatyö pitäisi tehdä ennen sitä.
Rangnick on saanut aiemmissa nykyaikaisissa projekteissaan aikaa. Toki huomionarvoista on, että Hoffenheim ja Leipzig olivat erilaisia projekteja pienemmissä seuroissa. Silti: jos United ja Rangnick onnistuvat, tie on uskoakseni hyvä.
Toisaalta, ehkä tämä on osa kasvutarinaa. Monet eivät sitä hyväksy etenkään Unitedin ulkopuolella, ja voi olla ettei myöskään joukkueen sisällä. Rangnickilla on noin puoli vuotta. Tärkein nimitys tapahtuu kuitenkin seuraavaksi. Kuka on manttelinperijä?
Sen täytyy olla vastaavan filosofian valmentaja. Skeptikot saisivat tuulta alleen, jos Rangnick jatkaisikin Unitedin peräsimessä ensi kaudella ja urheilujohtajan pesti ei toteutuisi.
[readmore from=manchester-united]
On hyvin mahdollista, että tietyllä tapaa Rangnickin työ jää vajaaksi. Ehkä se pitää hyväksyä. Se vain tietäisi todella paljon enemmän töitä seuraavalle päävalmentajalle.
On selvää, ettei Rangnick ole valmentaja, joka muuttaa joukkueen yhdessä yössä, kuten pari muuta Valioliiga-kollegaa. Tällä hetkellä sen kanssa pitää elää, ja vasta myöhemmin näemme, oliko tämä Unitedilta oikea liike vai ei.
Pahin skenaario olisi Rangnickin suhteellisen täydellinen epäonnistuminen. Tällöin seuraajan valinta vaikeutuisi merkittävästi, ja United olisi mitä todennäköisemmin pulassa. Mutta vielä tässä vaiheessa tällaisten pirujen maalaaminen Old Traffordin seinille tuntuu ennenaikaiselta, vaikka haasteita onkin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin