Kasvattajaseura lähestyi Wayne Rooneyn agenttia – ”Se oli vaikea päätös”

Everton etsii kuumeisesti uutta manageria potkut saaneen Rafael Benítezin tilalle. Viime päivinä otsikoissa on pyörinyt pitkälti portugalilaisluotsi Vítor Pereira.
Ehdokkaiden listalla spekulaatioissa ovat olleet myös ex-pelaajat Frank Lampard ja ennen kaikkea Toffees-kasvatti Wayne Rooney.
Valtavissa talousongelmissa tällä kaudella rypenyttä Derby Countya valmentava Rooney otti kantaa aiheeseen perjantaina lehdistötilaisuudessa.
– Everton lähestyi agenttiani ja kysyi minua haastatteluun. Kieltäydyin kuitenkin tarjouksesta, kertoi Rooney.
– Se oli vaikea päätös. Uskon, että tulen olemaan Valioliiga-manageri. Olen siihen sataprosenttisen valmis.
– Jos se tapahtuisi Evertonissa, niin hienoa, mutta minulla on työ Derbyssä. Se merkitsee tässä kohtaa minulle paljon.
Manchester Unitedissa huiman uransa parhaat vuodet pelannut Rooney ei siis aio hylätä joukkuettaan vieläkään. Englantilainen kertoi jo Derbyn talouden romahdettua, että ei aio lähteä, kun häntä eniten tarvitaan.
Derbyä rasittaa sarjataulukossa peräti 21 pisteen vähennys. Siitä huolimatta putoamisviivaan on matkaa vain kahdeksan pistettä. Ilman rangaistuksia Rooneyn luotsaama nuori ryhmä olisi turvallisesti keskikastissa.
Lähde: BBC
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”