Pierre-Emerick Aubameyangin lainasiirto Arsenalista Barcelonaan saattaa vielä toteutua tämän päivän aikana.

Neuvottelutilanteesta on tullut päivän mittaan hieman ristiriitaista tietoa, mutta perustilanne on tämä: Barcelonalla ei ole palkkakatossaan niin paljon tilaa, että Aubameyang siihen nykyisen sopimuksensa puitteissa mahtuisi.

Aubameyang tienaa tällä hetkellä noin 350 000 euroa viikossa ja ymmärtää pelin hengen. Barcelonasta kantautuvien tietojen mukaan hyökkääjä olisi valmis pudottamaan palkkaansa jopa 100 000 euroon viikossa, jotta siirto onnistuisi.

Jotain Aubameyangin halukkuudesta kertoo myös se, että hän matkusti jo Barcelonaan, vaikkei mitään sopimusta vielä ole. Sky Sportsin mukaan gabonilaisen temppu yllätti Arsenalin.

Aubameyangin hankkiminen olisi ollut Barcelonalle huomattavasti helpompaa, mikäli Ousmane Dembélé olisi saatu kaupattua muualle. Nyt näyttäisi siltä, että Dembélé jää seuraan, muttta ei ole aivan poissuljettua etteikö Aubameyangin siirto voisi silti toteutua.

Valioliiga.com seuraa siirtoikkunan viimeisen päivän tapahtumia reaaliajassa. Hyppää liveseurantaan tästä.