David Moyes antoi selityksen Kurt Zouman tilanteesta – kohupelaaja jäi viime hetkillä pois kokoonpanosta

West Hamin manageri David Moyes selitti sunnuntain Leicester-ottelun jälkeen medialle, miksi kohupelaaja Kurt Zouma jäi viime hetkillä pois kokoopanosta.
– Kun hän meni kentälle (lämmittelyyn), hänestä tuntui, ettei pelaaminen ole mahdollista. Käskimme Issa Diopia valmistautumaan (pelaamaan). Kyse on vatsapöpöstä, todennäköisesti jostakin, jota hän on syönyt, Moyes kommentoi Sky Sportsille.
Manageri kertoi toivovansa, ettei toppari Zouman eläinrääkkäystapaus tahri West Hamin mainetta seurana.
– Hän oli sairas ennen peliä. Hän halusi pelata, ja mekin halusimme hänen pelaavan. Hän oli sairaana yön aikana. Hän pysyi kaukana muista pelaajista eikä syönyt paljoa.
– Toivon meidän muuttaneen hieman sitä, millä tavalla West Ham nähdään, mutta enemmänkin kentällä. Meillä on hyvä, mielenkiintoinen nuori joukkue, jota yritämme kehittää.
Moyesin mukaan seura on tehnyt loistavaa työtä Itä-Lontoossa. Muun muassa nuoret kannattajat ovat aktivoituneet.
– Meidän ei pitäisi antaa jonkin tämän kaltaisen turmella sitä, mitä täällä on tapahtumassa. Virhe on tehty, ja löytyy managereita ja pelaajia, jotka ovat tehneet virheitä. Sitä haluaisi tuntea, että on anteeksiantoa. Anteeksi on pyydetty.
Lähde: Mirror
Lue lisää: Leicester sai jälleen kerran pettyä – West Ham iski arvokkaan tasoituksen lisäajalla
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin