Jamie Vardy teki räväkän paluun pelikentille – nousi kaikkien aikojen maalintekijätilaston ykköseksi ohi Ian Wrightin

Leicester nappasi tiistai-iltana tämän vuoden ensimmäisen voittonsa Valioliigassa kukistamalla Burnleyn Turf Moorilla 2-0-lukemin.
Pitkään näytti siltä, että ottelu päättyy maalittomaan tasapeliin, mutta Leicesterin vaihtomiehet, James Maddison ja Jamie Vardy, nousivat lopulta vierasjoukkueen sankareiksi.
Ottelun voittomaali nähtiin 82. peliminuutin kohdalla, kun Maddison laukoi pallon rangaistusalueen rajalta tarkasti alakulmaan. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Vardy puski vieraiden toisen osuman.
Vardyn maali oli historiallinen, sillä hänestä tuli sen myötä kaikkien aikojen eniten valioliigamaaleja yli 30-vuotiaana tehnyt pelaaja. 35-vuotias englantilaiskärki on tehnyt Valioliigassa 94 maalia sen jälkeen, kun hän täytti 30 vuotta. Aiemmin tilaston kärkipaikkaa piti hallussaan Ian Wright 93 osumallaan.
Vardy oli pelannut edellisen kerran 28. joulukuuta, jolloin Leicester kaatoi kotikentällään Liverpoolin. Tuon ottelun jälkeen englantilaishyökkääjä oli sivussa yli kahden kuukauden ajan eikä Leicester voittanut sinä aikana peliäkään Valioliigassa. No Vardy, No Party.
This broke the previous record of most goals scored by a player in the competition when aged 30+, held by Ian Wright (93). #LCFC
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin