Christian Eriksenin sopimus Brentfordin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.

Tammikuussa vapaana agenttina Brentfordiin saapunut Eriksen on esiintynyt edukseen lontoolaisseurassa.

Englantilaismedian mukaan Antonio Conte haluaisi hankkia entisen suojattinsa Tottenhamiin. Osapuolet työskentelivät puolentoista vuoden ajan Internazionalessa ja voittivat viime kaudella Serie A:n mestaruuden.

Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank haluaa luonnollisesti Eriksenin jäävän seuraan.

– Haluaisin ehdottomasti sanoa olevani luottavainen sen suhteen. Olen hyvin positiivinen ja toiveikas siitä, että Eriksen jäisi Brentfordiin, mutta hän tekee päätöksensä kauden jälkeen.

– Teen sen, minkä voin, mutta kaikki riippuu Eriksenistä. Kaikessa on varmasti puolensa ja epäkohtansa. Olen aina sanonut, että olet hyvässä asemassa, jos kahdeksan asiaa puoltaa jotain ja siinä on vain kaksi epäkohtaa. Toivon Eriksenin tekevän parhaan ratkaisun itsensä ja perheensä kannalta. Todella toivon sen olevan jääminen Brentfordiin.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja sai viime kesänä sydänkohtauksen Tanskan ja Huuhkajien välisessä EM-kisaottelussa. Eriksen oli lopulta yli puolen vuoden ajan sivussa pelikentiltä ja hän purki sopimuksensa Interin kanssa, sillä Italiassa ei saa pelata sydämentahdistimen kanssa.