Norwichin stadionilla ruma välikohtaus
Kuva: Getty Images
Norwichin kotiareenalla Carrow Roadilla nähtiin ruma välikohtaus sen jälkeen, kun joukkue oli viime lauantaina hävinnyt Newcastlelle 0–3-lukemin. Asiasta kertoo Eastern Daily Press.
Stadionin pääsisäänkäynnille oli kokoontunut pieni joukko kannattajia, jotka antoivat täyslaidallisen paikalle ilmestyneelle Norwichin urheilujohtaja Stuart Webberille. Kirosanoja ei säästelty, ja video kiivaasta sananvaihdosta lähti leviämään Twitterissä.
Videolla näkyvästi esillä oleva kannattaja Gary myöntää nyt, että hänen turhautumisensa kiehui yli Kanarialintujen vaikean kauden jälkeen. Hän ei ollut mukana pienen kannattajaryhmän virallisessa mielenilmauksessa vaan käveli ainoastaan ohi tapahtumien kehittyessä.
– Haluan pyytää anteeksi. Kadun sitä, miten toimin. Kadun kiroilemista. Mutta ilman protestoimista, mitä voi tehdä? Mielenilmauksen yhteydessä ja kiivastuksissa siitä olisi joka tapauksessa tullut huutokilpailu, Gary sanoo.
– Mielestäni suuri osa tästä on ollut ylireagointia. Olen kaveri, joka näkyy videolla ruskeassa takissa. En ole ylpeä käyttämistäni kirosanoista. Provosoin häntä hieman, ja hän provosoi meitä. En solvannut häntä ihmisenä, ainoastaan hänen tekemäänsä työtä.
Gary sanoo pettyneensä tapaan, jolla edellinen manageri Daniel Farke sai potkut. Hänen mielestään saksalaista ”puukotettiin selkään”.
– (Välikohtauksessa) kyse oli ehdottomasti intohimosta, eikä sillä ollut mitään tekemistä alkoholin kanssa. En halua hänen (Webber) saavan potkuja tai mitään sellaista. Haluan ainoastaan kuulla, mikä on seuran tulevaisuuden suunta. Haluan ihmisten puhuvan fanien kanssa suoraan.
Suomalaishyökkääjä Teemu Pukin edustaman Norwichin putoaminen Valioliigasta sarjaporrasta alemmas voi saada sinettinsä jo tulevana viikonloppuna.
Jos alla oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin