Manchester Unitedin pelaajan veli suuttui seuran toiminnasta – Gary Neville ihmettelee: ”Hänestä puhuttiin paljon potaskaa”

Manchester Unitedin puolustajalegenda Gary Neville sanoo, että keskikenttäpelaaja Jesse Lingard ei ole ansainnut erityisoikeutta jättää hyvästejä Old Traffordille.
Seitsemänvuotiaasta asti Unitedia edustaneen Lingardin, 29, sopimus manchesteriläisten kanssa päättyy tänä kesänä, ja hänen odotetaan lähtevän seurasta.
Englannin A-maajoukkueessa 32 kertaa pelannut Lingard esiintyi viime kaudella edukseen lainapestillä West Hamissa, mutta kuluvalla sesongilla hän on saanut Manchester Unitedissa vain 548 minuuttia peliaikaa.
Manchester United pelasi viime viikolla kauden viimeisen kotiottelunsa, kun se voitti Brentfordin 3-0 Valioliigassa. Kentällä nähtiin esimerkiksi Juan Mata, Nemanja Matić, Phil Jones ja Edinson Cavani, joiden odotetaan myös vaihtavan maisemaa tämän kauden jälkeen, mutta Lingard seurasi koko ottelun penkiltä.
Lingardin veli Louie Scott suuttui veljensä kohtelusta ja haukkui seuran pystyyn sosiaalisessa mediassa.
[readmore from=Jesse-Lingard]
– 20 vuotta verta, hikeä ja kyyneleitä, neljä pokaalia, kolme maalia cup-finaaleissa, eikä edes hyvästejä. Ei mikään ihme, että Konferenssiliiga kutsuu ensi kaudella, kirjoitti Scott Instagram-tililleen.
Manchester Unitedin väliaikaismanageri Ralf Rangnick puolusti viime perjantaina lehdistötilaisuudessaan päätöstään olla laittamatta Lingardia kentälle viimeisessä kotiottelussa. Rangnickin mukaan Lingard olisi saattanut pelata Old Traffordilla myös edellisellä kierroksella Chelseaa vastaan, mutta pelaaja oli henkilökohtaisista syistä sivussa ottelusta.
– Minulla oli valittavissani vaihdettavaksi Edinson Cavani ja Lingard, tai nuori Alejandro Garnacho. Päätin lähettää kentälle Edinsonin. Jos olisin valinnut toisin, joltain muulta taholta oltaisiin syytetty tyylittömyydestä. Tässä työssä on tehtävä päätöksiä, eikä niillä voi aina miellyttää kaikkia, sanoi Rangnick.
Neville sanoi nimikkopodcastissaan, että jos Bryan Robsonin ja Steve Brucen kaltaiset seuralegendat eivät päässeet jättämään hyvästejä Old Traffordille niin Lingardillakaan ei ole siihen mitään etuoikeutta.
– Lingardista puhuttiin paljon potaskaa. Hän on ollut seurassa pitkään ja tehnyt hyvää työtä, mutta olen nähnyt, kuinka Bryan Robson ja Steve Bruce eivät päässeet pelaamaan viimeisissä otteluissaan.
– He kummatkin olivat mahtavia kapteeneja ja toinen heistä on luultavasti Manchester Unitedin kaikkien aikojen kapteeni. He eivät saaneet haluamiaan jäähyväisiä, joten en ole varma, miksi Lingard ansaitsisi sellaiset.
– Kukaan heistä (Unitedin pelaajista), David de Geaa ja Cristiano Ronaldoa lukuun ottamatta, ei voi valittaa siitä, mitä heille tapahtuu tänä kesänä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- FM: Arsenal teki jatkosopimustarjouksen William Saliballe
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Athletic: Nuno uskoo Nottingham Forestin pomon päättäneen potkuista jo kuukausi sitten
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Dele Allin siirto Wrexhamiin kariutumassa valmentajan päätökseen: ”Ei ole syytä etsiä uutta”
- Ivan Toney: Saudi-Arabian pääsarja tasavertainen sarja Valioliigan kanssa
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Roy Keane ei yllättynyt Nunon potkuista: ”En koe sympatiaa niitä valmentajia kohtaan, jotka…”