Tottenhamilla tähtäimessä kolme putoajaehdokkaan luottopelaajaa

Tottenham on kiinnostunut Evertonin hyökkääjästä Richarlisonista, laitahyökkääjä Anthony Gordonista sekä toppari Ben Godfreystä, kertoo Telegraph.
Koko kolmikko on nauttinut isoa vastuuta Evertonin joukkueessa, joka taistelee putoamista vastaan. Kirjoitushetkellä Toffees on Valioliigassa 16. sijalla, pisteen päässä putoamisviivasta, mutta se on pelannut ottelun vähemmän kuin 18:na majaileva Leeds.
Englantilaiset Gordon, 21, ja Godfrey, 24, ovat kykyjensä lisäksi houkuttelevia nimiä myös siksi, että kummatkin ovat homegrown-pelaajia.
Valioliiga-seurat saavat nimetä enintään 25 pelaajaa liigajoukkueisiinsa, mutta alle 21-vuotiaita pelaajia ei lasketa mukaan kyseiseen enimmäismäärään. Noista 25 pelaajasta vähintään kahdeksan pitää olla homegrown-pelaajia.
Brasilialainen Richarlison, 25, on ollut jo jonkin aikaa siirtohuhujen kohteena, ja hänellä uskotaan riittävän ottajia varsinkin, jos Everton putoaa Valioliigasta.
Tottenhamin odotetaan jatkavan joukkueensa uudistamista kesän siirtoikkunassa, kun päävalmentaja Antonio Conte pääsee ensimmäistä kertaa valmistautumaan ryhmänsä kanssa alusta saakka seuraavaan kauteen.
Tammikuun siirtoikkunassa Spurs vahvisti rivejään jo keskikenttäpelaaja Rodrigo Bentancurilla ja laitahyökkääjä Dejan Kulusevskilla.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista