Valioliigan tähtitulokkaalta kysyttiin Manchester Cityn kiinnostuksesta: ”On joukkueita, joille ei voi sanoa ei”
Kuva: Getty Images
Brightonin laitapuolustaja Marc Cucurella on otettu siitä, että hänet on yhdistetty siirtohuhuissa isompiin ympyröihin.
Cucurella, 23, siirtyi Brightoniin viime kesänä Getafesta 18 miljoonalla eurolla, ja hänet valittiin heti ensimmäisellä Englannin-kaudellaan Albionin parhaaksi pelaajaksi.
Toimittaja Gerard Romero kysyi Cucurellalta suoraan huhuista, jotka ovat viemässä häntä Valioliigaan tuoreen mestarin Manchester Cityn riveihin.
– Jos tilaisuus tarjoutuu, se on käytettävä hyväksi. On joukkueita, joille ei voi sanoa ei, vastasi Cucurella.
Espanjalaispuolustaja totesi Mundo Deportivon haastattelussa, että hän on mielissään valittuaan viime kesänä Brightonin.
– Olen todella tyytyväinen kauteeni. Olen mielestäni kasvanut tällä kaudella jalkapalloilijana. Kaikki viime vuosina tehty työ on ollut nähtävissä.
– Tiesin Brightoniin tullessani, että tämä on hyvä mahdollisuus, ja tällä hetkellä otan siitä hyödyn irti.
Cucurellan mielestä siirtohuhut ovat osoitus siitä, että hän on pelannut hyvin.
– Se on hyvä asia, että minusta puhutaan. Se tarkoittaa, että olen tehnyt asioita hyvin ja se motivoi minua jatkamaan työntekoa.
– Kyllä, olen lukenut uutisia ja tykännyt lukea niitä, vaikkakin vain uteliaisuudesta. Monesti on liikkeellä huhuja, jotka eivät johda mihinkään. Katsotaan, mitä tapahtuu.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan