L’Équipe: Newcastle asettanut Lukas Hradeckýn joukkuetoverin kesän ykköstavoitteekseen

Moussa Diaby on kesän siirtoikkunassa haluttu pelaaja.
Bayer Leverkusenin ehdottomiin avainpelaajiin kuuluva nuorukainen on herättänyt L’Équipen mukaan muun muassa Newcastlen kiinnostuksen.
Arvostettu ranskalaislehti kertoo Newcastlen asettaneen Diabyn kesän siirtoikkunan ykköstavoitteekseen. Newcastlen on määrä tehdä Diabysta pian virallinen tarjous Leverkusenille.
Vasen laitahyökkääjä siirtyi kolme vuotta sitten kasvattajaseurastaan PSG:stä Leverkuseniin. Leverkusen maksoi hänestä 15 miljoonaa euroa. Hänen arvonsa siirtomarkkinoilla on kasvanut moninkertaiseksi ja Bildin mukaan Leverkusen on asettanut Diabyn hinnaksi noin 75 miljoonaa euroa.
Päättyneellä kaudella Diaby pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 42 ottelussa, joissa syntyi yhteensä 17 maalia ja 14 maalisyöttöä.
Laitahyökkääjä kuuluu Ranskan A-maajoukkueeseen. Diaby debytoi A-maajoukkueessa viime syksynä ja oli muun muassa avauskokoonpanossa marraskuussa Helsingissä, kun Huuhkajat isännöi Ranskaa.
Huuhkajat-vahti Lukas Hradeckýn joukkuetoveri on mediatietojen mukaan herättänyt aiemmin keväällä myös Real Madridin kiinnostuksen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Englannin alasarjaseura vahvisti yllättävän Valioliigasta tutun hankinnan
- Alejandro Garnacho hylkäsi Saudi-mahdollisuuden
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Alejandro Garnacho hylkäsi Saudi-mahdollisuuden
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen