Virallista! Romelu Lukaku palaa Chelseasta Italiaan – ennätyssiirrosta tuli jättifloppi
Chelsean hyökkääjä Romelu Lukaku siirtyy kaudeksi 2022-23 lainalle Italian suurseuraan Internazionaleen.
Lukaku, 29, siirtyi Chelseaan viime kesänä juurikin Interistä 113 miljoonalla eurolla, lontoolaisseuran kaikkien aikojen suurimmalla siirtokorvauksella. Belgialaiskärki edusti Chelseaa ensimmäisen kerran jo vuosina 2011-2014 ennen kuin jatkoi matkaansa Evertonin ja Manchester Unitedin kautta Italiaan.
Päättyneellä kaudella Lukaku pelasi Chelseassa 44 ottelua tehden niissä yhteensä 15 maalia ja syöttäen kaksi. Hän oli Chelsean sisäisen maalipörssin kärkinimi, mutta belgialaistähden paluukautta Lontooseen on pidetty isona pettymyksenä.
Lukaku putosi ajoittain vaihtopenkille heikkojen esitystensä takia, eikä hänen tehojaan ole pidetty riittävänä hänen tähtitieteelliseen siirtosummaansa suhteutettuna. Lisäksi belgialaistähti oli alkuvuodesta ison kohun keskellä Sky Sport Italialle antamiensa kommenttien takia.
Haastattelussa Lukaku sanoi muun muassa, että Chelsean päävalmentaja Thomas Tuchel ei ole peluuttanut häntä systeemissä, joka sopisi hänen ominaisuuksilleen parhaiten.
Lukaku herätti huomiota myös sanomalla, että hän haluaisi vielä palata Interiin siten, ettei hänen uransa ole jo kääntynyt ehtoopuolelle. Kommentteja ei katsottu hyvällä Chelsean kannattajien keskuudessa, sillä Lukakusta maksettiin seurahistorian ennätyssumma, ja hän solmi viiden vuoden sopimuksen.
Haastattelusta syntyneen kohun jälkeen Lukaku pyysi anteeksi Chelsean virallisella videolla, jossa hän sanoi ymmärtävänsä kannattajien turhautumisen ja vakuutti, että hän on sitoutunut lontoolaisseuraan.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
