Virallista: ”uusi Zlatan Ibrahimović” tulee vahvistamaan West Hamia

West Ham United vahvisti keskiviikon vastaisena yönä hankkineensa hyökkääjä Gianluca Scamaccan Sassuolosta. Sopimus kattaa viisi vuotta ja sisältää option kaudesta 2027–28. The Athletic kertoo, että Scamacca, 23, oli matkustanut Lontooseen maanantai-iltana ja käynyt terveystarkastuksessaan vähän myöhemmin. Tarkastuksen läpäisemisen jälkeen West Ham suoritti Sassuololle yli 36 miljoonan euron siirtokorvauksen ja allekirjoitti pelaajan kanssa sopimuksen.
Jos West Ham myy Scamaccan eteenpäin seuraavan viiden tai kuuden vuoden sisällä, Sassuolo ottaa kymmenen prosentin siivun tuosta siirtosummasta.
– Olen erittäin innoissani liittyessäni West Hamiin, totesi Scamacca.
– Olen odottanut tätä hetkeä pitkään — on ollut unelmani pelata Valioliigassa.
– Tuntuu, että West Ham on täydellinen joukkue minulle. He osoittivat todella haluavansa minut, ja kun puhuin managerin [David Moyesin] kanssa, ymmärsimme välittömästi toisiamme. En malta odottaa, että pääsen pelaamaan ja näyttämään kannattajille, mitä voin tehdä West Hamin paidassa. Toivon, että rakastumme toisiimme.
Zlatan Ibrahimovićiin tiuhaan verrattu Scamacca onnistui tekemään 36 Serie A -otteluun 16 maalia viime kaudella. Italian A-maajoukkueessa hän on pelannut tämän vuoden puolella viidessä ottelussa. Hän on osa Azzurrin sukupolvenvaihdosta.
– Olemme etsineet vahvistuksia hyökkäyspäähän [jo] jonkin aikaa, joten Gianlucan saaminen on iloinen asia, Moyes kuvaili.
West Hamin kausi starttaa Manchester Cityä vastaan 7. elokuuta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle