Sport: Manchester United on valmis ottamaan valtavan riskin ja suututtamaan muut pelaajat saadakseen Frenkie de Jongin

Frenkie de Jongin tulevaisuus on hämärän peitossa. Keskikenttäpelaaja tahtoisi jäädä Barcelonaan, mutta Barça toivoisi, että hän älyäisi siirtyä Manchester Unitediin. De Jong taas ei ollenkaan halua Unitediin, mutta mikään muu seura ei kykene maksamaan yhtä korkeaa siirtokorvausta. Taloussääntöjen suurpiirteinen noudattaminen on kaiken lisäksi aiheuttanut sen, että Barcelona on pyytänyt — ellei jopa vaatinut — De Jongia tulemaan palkassaan rutkasti vastaan, koska seura ei halua suorittaa hänelle kuuluvia palkkatuloja.
Epäilyttävään ja monimutkaiseen kuvioon saataneen selvyyttä lähitulevaisuudessa. Sportin mukaan Manchester United valmistautuu esittämään viimeisen työtarjouksensa De Jongille. Sitä varten Englannista matkustaa ryhmä seuran edustajia Espanjaan.
Sport kertoo, että United on valmis lupaamaan De Jongille saman palkan, mihin hän on Barcelonassa tottunut. Näin ollen työpaikan vaihtamisesta ei aiheutuisi taloudellisia menetyksiä.
Jos De Jong tarttuu tarjoukseen, hänestä tulee Unitedin palkkakuningas. Unitedin kaltaisessa suurseurassa pienetkin häiriöt palkkapyramidissa voivat aiheuttaa skismaa. On syytä muistaa, miten pukeutumishuoneen tasapaino horjui, kun Alexis Sánchezin käteen lyötiin liki puolen miljoonan euron viikkoliksa neljä vuotta sitten. Kun otetaan vielä huomioon Ronaldon käynnistämä saippuaooppera tänä kesänä, ei voida välttyä tulenaralta skenaariolta, jossa kaksi eniten tienaavaa pelaajaa ovat joukkueessa vastoin tahtoaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus