Manchester Unitedille tappio kovaotteisessa treenipelissä – Erik ten Hag ei pitänyt näkemästään: ”Se ei ole hyväksyttävää”

Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag jäi harmittelemaan joukkueensa hukkaamia maalipaikkoja hänen suojattiensa hävittyä lauantaina Atlético Madridille harjoitusottelussa 0-1.
United oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla selkeästi hallitseva osapuoli ottelussa, mutta pallo ei vain löytänyt tietään espanjalaisten maaliin.
Atlético laukaisi koko ottelun aikana kahdesti kohti Unitedin maalia, ja jälkimmäinen veto tuotti tulosta, kun Joao Félixin kuti rangaistusalueen rajalta painui sisään 86. minuutilla.
– Me opimme paljon, mutta loppujen lopuksi kyse on tuloksesta, eikä tämä ollut hyvä tulos, sanoi ten Hag Telegraphin mukaan.
– Luodut maalipaikat on pakko käyttää hyväksi, ja me loimme monia paikkoja. Meidän tarvitsi tehdä ainakin yksi maali, mutta me emme tehneet sitä.
– He (Atlético) tekivät maalin luotuaan muutaman tilanteen, joten siltä osin en ole tyytyväinen. Se ei ole hyväksyttävää. Rangaistusalueella on oltava terävä, kummassakin päädyssä.
Vaikka kyseessä oli ystävyysottelu, joukkueiden välit olivat ajoittain kaikkea muuta kuin lämpimät. Pelissä jaettiin kaikkiaan kahdeksan keltaista korttia. Unitedin keskikenttäpelaaja Fred lensi ottelun loppuhetkillä ennenaikaisesti suihkuun toisen varoituksensa myötä taklattuaan Álvaro Morataa kömpelösti ja astuttuaan hyökkääjän vatsalle.
– Pidän kilpailullisista otteluista, mutta kunnioitus on aina oltava mukana, enkä halua kenenkään loukkaantuvan, joten siksi on kunnioitettava toisiaan, sanoi ten Hag.
– Näin joitain taklauksia, jotka menivät ehkä hieman rajan yli.
Manchester United pelaa seuraavan harjoitusottelunsa jo tänään, sunnuntaina, kun se isännöi Rayo Vallecanoa Old Traffordilla.
Kotijoukkueen avauskokoonpano muuttuu merkittävästi Atléticoa vastaan pelanneesta ryhmästä. Kentällä saatetaan nähdä myös siirtohuhuissa pyörinyt tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo, 37, joka palasi vasta tällä viikolla Unitedin harjoitusvahvuuteen oltuaan aiemmin sivussa ”perhesyiden” takia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen