Leicester johti vierasotteluaan Brightonia vastaan jo pelin avausminuutilla, Kelechi Iheanachon osumalla, ja innokkaimmat odottivat jo kettulauman kauden avausvoittoa. Ne haaveet kaatuivat kuitenkin pikaisesti; isännät olivat kääntäneet pelin itselleen jo puolen tunnin jälkeen.

Youri Tielemansin ja Patson Dakan yhteistyö toi vieraat vielä avaujaksolla tasoihin, mutta toisella puolikkaalla Brighton meni menojaan.

Alexis Mac Allisterin ensimmäinen osuma 47. minuutilla hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen, mutta argentiinalainen sai balsamia haavoilleen pilkulta 71. minuutilla. Tätä ennen Leandro Trossard oli jo muuttanut tilanteeksi 3-2.

Mac Allister pääsi vielä lisäämään saldoaan ajassa 90+7; vapaapotkumaali junttasi loppuluvuiksi 5-2.

Leicesterin manageri Brendan Rodgers on varsin arvostettu hahmo, mutta hänen nykyisen työpaikkansa on pikkuhiljaa pakko olla vaakalaudalla. Sunnuntain ottelun loppupuolella täydessä purjeessa olllut joukkue jatkaa sarjajumbona, ja toistaiseksi vahvimpana putoajakandidaattina. Vaikka kausi on vasta aluillaan, on tilanne melko lohduton.