Steven Gerrardin Aston Villalle helpottava voitto – sarjanousija Fulham jatkaa upeaa alkukauttaan
Valioliigakauden seitsemäs kierros potkaistiin käyntiin perjantai-iltana kahdella ottelulla.
Sarjanousijat Nottingham Forest ja Fulham iskivät yhteen Keski-Englannissa. Fulham voitti ottelun 3-2. Samaan aikaan toisaalla Aston Villa voitti Southamptonin 1-0.
Ennakko-odotuksiin nähden vähintäänkin heikon alkukauden pelanneelle Aston Villalle kyseessä oli kauden toinen voitto. Joukkueen päävalmentaja Steven Gerrard on saanut huomattavasti kritiikkiä Aston Villan esityksistä ja luotsi on tiettävästi jopa potku-uhan alla, joten täysi pistepotti on helpottava uutinen myös Gerrardille.
Ottelun ainoa maali syntyi viitisen minuuttia ennen taukoa erikoistilanteesta. Aston Villa sai pallon jo kertaalleen rimaan, josta se kimposi vieraiden puolustuksen kautta Jacob Ramseylle. Ramsey laukoi pallon maaliin ja Aston Villan voittoon.
Jos Aston Villa on aloittanut kauden huonosti, ei samaa voi sanoa sarjanousija Fulhamista, joka nappasi jo kauden kolmannen voittonsa ja on parhaillaan kuudentena Valioliigassa. Seitsemästä ottelusta tuloksena on mukavat 11 pistettä. Edellisellä valioliigavisiitillään Fulham saalisti koko kauden aikana vain 28 pistettä ja putosi Mestaruussarjaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”