Gary Neville hämillään Manchester Unitedin kyseenalaisesta valinnasta Erling Haalandin vartioijaksi: ”Minulla ei ole aavistustakaan”

Gary Neville oli hämmästynyt, että Christian Eriksen laitettiin puolustamaan Erling Haalandia Manchesterin derbyn kulmatilanteessa.
Norjalaistähti viimeisteli hattutempun, kun City nöyryytti paikallisvihollistaan Manchester Unitedia Etihadilla 6-3-lukemin. LUE LISÄÄ!
Huomattavasti lyhyempi Eriksen jäi täysin jalkoihin, kun Haaland puski avauspuoliskon kulmapotkusta pallon verkkoihin. Tanskalainen laitettiin vartiointitehtäviin, koska itseään aiemmassa tilanteessa loukannuttta Raphael Varanea hoidettiin kentän laidalla.
Myöskään Scott Mctominay ja Diogo Dalot eivät pystyneet estämään ajoissa Haalandia.
Neville oli hämillään, että juuri Eriksen laitettiin Haalandia vastaan.
– Minulla ei ole aavistustakaan, miksi Eriksen oli vartioimassa häntä ja loput heistä vaan seisoivat, kun hän (Haaland) oli liikkeessä, Neville kyseenalaisti Sky Sportsin asiantuntijana.
– Eriksen ei pysty fyysisesti pärjäämään häntä vastaan. Hän nousee ylös niin aikaisin. Hän on niin vahva ja hänellä on uskomaton tekniikka.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla