Katso! Jürgen Kloppilta sarkastinen reaktio Liverpoolin ex-pelaajan kommentteihin: ”Tee minulle palvelus ja kysy oma kysymyksesi”

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp ei ollut mielissään, kun häneltä kysyttiin seuran entisen pelaajan Dietmar Hamannin kommenteista koskien hänen työpaikkaansa.
Kloppin suojatit ovat aloittaneet kautensa huonommin kuin vuosiin ja ovat Valioliigassa kahdeksan ottelun jälkeen vasta kymmenentenä.
Lisäksi Liverpool kärsi Mestarien liigan ensimmäisessä lohko-ottelussaan 1-4-tappion, mutta sittemmin se on voittanut kaksi seuraavaa europeliään. Tänään, keskiviikkona, se kohtaa vieraskentällä Rangersin, jonka se voitti viime viikolla 2-0.
Liverpoolia vuosina 1999-2006 edustanut Hamann arveli maanantaina Talksportin haastattelussa, että Kloppin asema saattaa olla pian uhattuna, jos tulokset ja esitykset eivät käänny positiivisiksi.
– Uskon, että iso joukkue on aina muutosvaiheessa, mutta Liverpool on ollut parhaimmillaan kolmen tai neljän vuoden ajan, kommentoi Hamann.
– Se, mitä he saavuttivat ja mitä he tekivät viime kaudella, oli vertaansa vailla. En usko, että sellaista saavutetaan enää koskaan, että ollaan seitsemän päivän päässä kaikkien neljän pokaalin voittamisesta, ja uskon, että psykologisesti tästä kaudesta olisi aina tullut vaikea.
– Tämä Liverpoolin joukkue näyttää väsyneeltä, he vaikuttavat kävelevän kentällä, se näyttää yksinkertaisesti lattealta. En ole varma, mistä se kipinä tulee, koska he ovat voittaneet pelejä aiemmin.
– Luotan siihen, että he tietävät, mistä kipinä tulee, mutta onko se aikakauden loppu? En sivuuttaisi heitä pois, mutta mielikuvitukseni ei anna minun nähdä, mistä kipinä löytyy lähiviikkoina.
– Liverpoolin dynamiikka ei eroa mistään muusta joukkueesta. Jos tuloksia ei tule, manageriin kohdistuu paineita.
– Jossain vaiheessa uskon, että käymme keskustelun managerista, enkä ole varma, kuinka kaukana siitä olemme.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Kloppilta kysyttiin Hamannin kommenteista lehdistötilaisuudessaan, ja saksalaismanageri reagoi maanmiehensä puheisiin sarkastisesti.
– Hienoa, hän on loistava lähde! Häntä arvostetaan kaikkialla!
Kloppille huomautettiin, että Hamann pelasi aikoinaan Liverpoolissa.
– Se ei anna sinulle oikeutta sanoa mitä haluat, varsinkaan kun sinulla ei ole aavistustakaan, vastasi Klopp.
– Olen oikeastaan sitä mieltä, että Didi Hamann ei ansaitse sitä, että käytät hänen lausettaan kysyäksesi minulta kysymyksen. Tee minulle palvelus ja kysy oma kysymyksesi.
– Yritä kysyä kysymys ilman, että sinun tarvitsee käyttää sanaa ”kipinä”. Siinä haaste!
Sama toimittaja kysyi, mitä Liverpoolin pitää tehdä saadakseen vireensä nousujohteiseksi.
– Meidän on jatkettava taistelua, se ei tapahdu yhdessä yössä.
Voit katsoa videon Kloppin vastauksesta alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan