Tässä valioliigatähtien paremmuusjärjestys Ballon d’or -äänestyksessä – Man City on vuoden paras joukkue
Maanantai-iltana palkittiin vuoden parhaita France Footballin Ballon d’Or -gaalassa. Parhaan pelaajan palkinnon voitti Real Madridin Karim Benzema. Liverpoolia viime kaudella edustanut Sadio Mané äänestettiin toiseksi.
Manchester City valittiin gaalassa vuoden parhaaksi joukkueeksi. Voitto perustui siihen, että Manchester Citystä oli eniten pelaajia ehdokkaana eri kategorioissa. Lisäksi Kevin de Bruyne oli äänestyksen kolmas ja paras nykyinen valioliigapelaaja.
– Pep on avainhenkilö tässä projektissa. Jokaisessa pelissä on aina jotain uutta. Kyse on kovasta työstä ja vastustajan kunnioittamisesta. Kun häviämme, hän haluaa aina tehdä meistä parempia. Kun voitamme, hän haluaa jakaa kunnian kaikille, Man Cityn jalkapallojohtaja Txiki Begiristain kommentoi palkinnon pokattuaan.
Valioliigasta äänestettiin yhteensä kolme pelaajaa kymmenen parhaan joukkoon. De Bruynen ja Manén lisäksi Mohamed Salah ylsi kympin sakkiin ollen kuudes. Lisäksi kymmenenneksi äänestettiin nykyisin Manchester Cityä edustava Erling Haaland.
Manchester Unitedin Cristiano Ronaldo jäi kauas kärjestä ollen sijalla 20. Lisäksi 25 parhaan pelaajan joukkoon äänestettiin englantilaisista pelaajista Tottenhamin Harry Kane, Liverpoolin Trent Alexander-Arnold sekä Man Cityn Phil Foden.
Liverpoolista listalle valittiin peräti kuusi pelaajaa, Man Citystä viisi pelaajaa, Tottenhamista kaksi, Chelseasta ja Man Unitedista yhdet.
Ballon d’Or -äänestyksen valioliigapelaajat
| Sijoitus | Pelaaja | Seura viime kaudella |
|---|---|---|
| 2 | Sadio Mané | Liverpool |
| 3 | Kevin De Bruyne | Man City |
| 5 | Mohamed Salah | Liverpool |
| 11 | Son Heung-min | Tottenham |
| 12 | Riyad Mahrez | Man City |
| 14 | Fabinho | Liverpool |
| 16 | Virgil van Dijk | Liverpool |
| 19 | Luis Díaz | Liverpool |
| 20 | Cristiano Ronaldo | Man Utd |
| 21 | Harry Kane | Tottenham |
| 22 | Trent Alexander-Arnold | Liverpool |
| 22 | Phil Foden | Man City |
| 22 | Bernardo Silva | Man City |
| 25 | Antonio Rüdiger | Chelsea |
| 25 | João Cancelo | Man City |
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
