Mestaruussarjan kärkiseuran valmentaja kieltäytyi Valioliiga-pestistä – ”En voi karata ensimmäisenä laivasta”
Mestaruussarjaa johtavan Queens Park Rangersin päävalmentaja Michael Beale sanoo, että hän kieltäytyi Wolverhamptonin tarjouksesta, koska nyt ”ei ole oikea aika” vaihtaa seuraa.
Wolves oli virallisesti yhteydessä QPR:n seurajohtoon kysyäkseen heiltä lupaa neuvotella Bealen, 42, kanssa. Lehtitietojen mukaan Wolverhampton oli myös valmis maksamaan Bealen 1,4 miljoonan euron ulosostoklausuulin, mutta valmentaja halusi jäädä jatkamaan vasta alkanutta projektiaan Lontooseen.
Beale on aiemmin valmentanut Chelsean ja Liverpoolin akatemioissa ja toiminut apuvalmentajana São Paulossa, Rangersissa jas Aston Villassa. Viime kesänä alkanut pesti QPR:ssä on hänen ensimmäisensä päävalmentajana miesten tasolla.
QPR on esiintynyt Bealen alaisuudessa erittäin lupaavasti. Keskiviikon 3-0-voitto Cardiffista nosti lontoolaiset Mestaruussarjan piikkipaikalle.
Beale kertoi QPR:n verkkosivuilla, että hänestä ei olisi tuntunut oikealta jättää seuran projektia näin aikaisin.
– Wolves on fantastinen jalkapalloseura, ja oli todellinen etuoikeus, että minua pyydettiin neuvottelemaan heidän kanssaan, mutta mielestäni tämä ei ollut oikea hetki, koska tein sopimuksen tänne.
– Rehellisyys ja lojaalius ovat minulle tärkeitä asioita, ja jos ne ovat arvoja, joiden mukaan elää, on oltava vahva. Olen ollut täysillä mukana täällä ja olen pyytänyt muitakin olemaan täysillä mukana, joten en voi olla ensimmäinen, joka karkaa laivasta.
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia

- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta