Aston Villan olisi maksettava nuoresta huippuvalmentajasta noin 10 miljoonaa euroa
Aston Villan on maksettava noin kymmenen miljoonaa euroa portugalilaiselle Sportingille, jos se haluaa hankkia lissabonilaisryhmän päävalmentajan Rúben Amorimin, kertoo Telegraph.
Villa etsii parhaillaan uutta päävalmentajaa annettuaan viime viikolla potkut Steven Gerrardille, joka ehti toimia tehtävässä vajaan vuoden ajan.
Korkeimmillaan Amorimin, 37, ulosostoklausuulin on huhuttu olevan jopa 30 miljoonaa euroa, mutta Telegraphin mukaan summa on huomattavasti pienempi.
Amorim solmi alunperin Sportingin kanssa kolmen vuoden diilin kesällä 2020, mutta sitä pidennettiin myöhemmin vuodella hänen johdatettua suojattinsa Portugalin mestariksi heti debyyttikaudellaan.
Sopimuksen pidentämisen yhteydessä sovittiin, että Amorimin ulosostoklausuuli pienenee ajan kuluessa.
Kymmenen miljoonaa euroa on yhä todella merkittävä siirtokorvaus päävalmentajasta, mutta Telegraphin mukaan se ei ole Villalle este.
Vielä ei ole tiedossa, onko Amorim kiinnostunut siirtymään Villaan, mutta seura on edennyt neuvotteluissaan hänen edustajiensa kanssa.
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Avainpelaaja jäi West Hamin kanssa Mestaruussarjaan – solmi jatkosopimuksen
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Aston Villan kesähankinta loukkaantui – viikkoja sivussa pelikentiltä
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wolverhampton lähetti hyökkääjänsä lainalle Ajaxiin – nyt hän on löytänyt itsensä
- IFR: Englannin jalkapalloseurojen taloustilanne herättää huolta
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen