Sisäpiiritiedot: Aston Villa hoiti Steven Gerrardin potkut tökeröllä tavalla

Aston Villa tiedotti torstaina, että se on antanut kenkää päävalmentajlleena Steven Gerrardille, joka ehti toimia tehtävässään vajaan vuoden ajan.
Telegraphin sisäpiiritietojen mukaan Villan pelaajat ovat tunteneet myötätuntoa Gerrardia kohtaan siitä, miten seura hoiti hänen potkunsa.
Gerrardin viimeiseksi otteluksi jäi torstain 0-3-tappio Valioliigassa Fulhamia vastaan. Villan kannattajat huusivat Gerrardille potkuja pelin aikana, ja ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessaan Gerrard myönsi, että hänen tulevaisuutensa on vaakalaudalla.
Telegraphin mukaan osa Aston Villan seurajohdosta poistui aitiostaan jo ennen pelin päättymistä. Gerrard sai kuulla potkuistaan puhelimitse, kun hän oli joukkueensa kanssa matkustamassa bussilla kotiin ottelusta.
Villa julkaisi verkkosivuillaan Gerrardin potkuista ytimekkään 41 sanan tiedotteen, jossa seuran tiedottaja kiitti Gerrardia tehdystä työstä ja toivotti hänelle onnea jatkoon. Esimerkiksi seuran omistajia Nasser Sawirisia ja Wes Edensiä tai toimitusjohtaja Christian Purslow’ta ei mainittu tiedotteessa mitenkään.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Aston Villan joukkueen keskuudessa vallitsi hämmennys, kun pelaajat kättelivät Gerrardin ja hänen valmennusryhmänsä potkujen varmistumisen jälkeen. Osa pelaajista oli saanut tietää Gerrardin potkuista vasta Villan tiedotteesta, joka julkaistiin tunti sen jälkeen, kun hän oli osallistunut viimeiseen lehdistötilaisuuteensa joukkueen päävalmentajana.
Pelaajille ei ollut vielä torstaina kulkeutunut mitään kautta tietoa siitä, jättääkö myös Gerrardin valmennusryhmä seuran.
Vasta perjantaina aamukymmeneltä vahvistettiin, että myös Gary McAllister, Neil Critchley, Tom Culshaw, Jordan Milsom ja Scott Mason lähtevät Villasta. Sunnuntain Valioliiga-ottelussa Brentfordia vastaan Villan valmentajana toimii Aaron Danks, joka liittyi joukkueen valmennusryhmään jo ennen Gerrardia.
Gerrardin taustaryhmän potkuista ja Danksin väliaikaisvalmentajuudesta tiedottaessaan Villa antoi puheenvuoron lopulta myös toimitusjohtaja Purslow’lle, joka kommentoi Gerrardin kenkimiseen johtanutta prosessia.
– Johtokunta on tehnyt tämän päätöksen arvioituaan kattavasti kalenterivuoden tulokset ja suoritukset. Steveniä nimittäessämme oli selvää, että tavoitteenamme on jatkuva parantaminen, mutta sitä ei ole saavutettu kaikkien parhaista ponnisteluista huolimatta, ja uskomme, että nyt on oikea aika tehdä nämä muutokset.
Eräs sisäpiirilähde kuvaili Telegraphille Villan toimintaa Gerrardin erottamisessa ”luokattomaksi”.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Manchester Citylle huojentavia uutisia: Luottopelaaja sittenkin pelikunnossa Mestarien liigan finaalissa
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Arsenal ja Tottenham kiinnostuneet Englannin maajoukkuepelaajasta – jättämässä Valioliigasta pudonneen Leicesterin
- Fabrizio Romano: Kaikki valmista – Alexis Mac Allister siirtyy tällä summalla Liverpooliin
- Chelsean jättävä N’Golo Kanté saa rahakkaan sopimuksen Saudi-Arabiasta
- Sergio Ramos kehottaa Harry Kanea siirtymään Real Madridiin
- Guardian: Chelsea kiinnostunut La Ligassa säväyttäneestä keskikenttäpelaajasta – hintalappu selvillä
- Wilfried Zaha sai valtavan tarjouksen Saudi-Arabiasta