Maalinteko Dortmundissa tuskaa – Riyad Mahrez jatkoi surullista putkeaan

Manchester City kohtasi tiistaina Mestarien liigassa Borussia Dortmundin Signal Iduna Parkilla – ja varmisti vaisullakin esityksellä lohkonsa voiton.
Maalierolla 11-1 lohkoa johtaneen vierasjoukkueen manageri Pep Guardiola lähetti kentälle melko lailla kierrätetyn ryhmän, jonka kärkeen kuitenkin vanhalle kotiareenalleen palanneen Erling Haalandin.
Ensimmäistä Mestarien liiga -otteluaan Cityn maalilla pelannut Stefan Ortega joutui ottelun alussa kunnon töihin, etenkin Karim Adeyemin vartin jälkeen suorittaman laukauksen kanssa. Isännät tulivat otteluun muutenkin varsin aktiivisella asenteella.
Aktiivisuutta ei avauspuolikkaalla palkittu; peli oli ainoa kello 22 Suomen aikaa alkaneista, kuudesta kilpailun ottelusta, jossa tauolle mentiin maaleitta.
Haaland ja avausjaksolla varoituksen napannut Joao Cancelo jättivät kentän tauolla, tilalle toiselle ottelupuolikkaalle Bernardo Silva ja Manuel Akanji.
Maalinteko todella osoittautui vaikeaksi; ennen tunnin täyttymistä sitä pääsi yrittämään Riyad Mahrez rangaistuspotkusta – Gregor Kobel torjui.
Tehottomuudesta huolimatta City jatkaa lohkon viimeiselle ottelukierrokselle kärkipaikalla, 11 pisteellä – ja voittaa lohkon. Dortmund on kakkosena 8 pisteen saldolla, Sevilla kolmantena 5 pisteellään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla