Liverpool päästää varhaisia maaleja – James Milner muistuttaa myös asian kääntöpuolesta: ”Asenne ja taistelutahto ovat hyvin paikoillaan”

Liverpool kohtaa Mestarien liigan lohkovaiheensa viimeisessä ottelussa tiistaina kärkiryhmä Napolin. Mikäli viime aikojen tilastohistoria toistaa itseään, on isännille luvassa kyytiä heti alkuun. Serie A: ta johtava Partenopei on iskenyt kaudella pelaamissaan otteluissa kahdeksan maalia ensimmäisten 16 minuutin jaksojen aikana. Liverpool on vastaavina jaksoina päästänyt niitä yhdeksän.
Illan isäntien James Milner voi puhua jalkapallon piirissä kokemuksesta, koskettivatpa kysymykset lähes mitä tahansa lajin osa-aluetta. Konkari myöntää otteluiden alkujen ongelmat, mutta kääntää huomion siihen, miten joukkue niihin on reagoinut.
– Ensimmäisten maalien päästäminen ei toki helpota asioita, mutta se kertoo luonteestamme, miten monessa pelissä olemme onnistuneet niiden jälkeen kääntämään otteluita itsellemme. Asenne ja taistelutahto ovat hyvin paikollaan näissä pojissa.
Milnerin joukkue on tällä hetkellä Valioliigan sijalla 15., hävittyään lauantaina kotonaan Leedsille.
– Minä en laita hirveästi painoa sille, menevätkö asiat huonosti vai hyvin. Näitä asioita suurennellaan usein. Kun voittaa ensimmäiset kuusi ottelua, on muka menossa kohti tappiotonta kautta. Kun taas häviää muutaman peräkkäin, on putoamassa sarjasta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Arsenal kaahasi murskaavaan tyyliin lohkovoittoon!
- Antti Niemi antoi MTV:llä tuomionsa Manchester Unitedin maalivahdin mokailusta
- André Onana haparoi jälleen – Manchester United katastrofin partaalla Mestarien liigassa
- Roberto De Zerbi: Brightonille kaksi pitkäaikaisloukkaantumista lisää
- Wolvesin seurapomo haukkui tuomarin ”v*tun hyödyttömäksi” – rangaistus tuli
- Chelsea kutsuu huippulupauksensa takaisin – lainapesti mennyt penkin alle
- Manchester United kaavailee neljää hankintaa tammikuussa
- Jürgen Kloppilta huonoja uutisia – Liverpoolin maalivahti ja hyökkääjä sairastuvalle
- PSG:n ja Newcastlen ottelun videotuomari pudotettiin seuraavasta pelistään
- Athletic: Getafe haluaa pitää kiinni Mason Greenwoodista – esiintynyt edukseen Espanjassa
- Antti Niemi kertoo uutuusdokumentissa, milloin Man United kysyi onko suomalaisvahti vielä vapaana
- Tottenhamin surkea tuuri jatkuu – taas yksi pelaaja loukkaantui vakavasti
- Erling Haaland teki jälleen historiaa Mestarien liigassa
- Lisäajan draamaa! Newcastlelle valtava pettymys Mestarien liigassa
- Näin Erik ten Hag ennakoi Man Unitedin kriittistä europeliä
- Manchester Unitedin hylkiö ei halua enää istua penkillä: ”Tienaan hyvin, mutta…”
- Eddie Howe ei sulattanut lisäajan pilkkutuomiota: ”Surkea ja turhauttava päätös”
- Valioliiga-luotsilta tunteikas purkaus – erotuomari myönsi ison virheen: ”Tämä ilta käänsi minut lopullisesti VAR:ia vastaan”
- Chelsea teki tiukan linjauksen – uusi siirtopolitiikka voimaan tammikuussa
- Yli 350 Valioliiga-ottelun legenda lopettaa uransa – ei löytänyt enää uutta seuraa