Hollannin legenda paljasti Manchester United -potkujen vaikuttavan edelleen Louis van Gaalin valmentamisessa: ”Hänen täytyi mennä takaisin kirjoituspöydän ääreen”
Hollannin maajoukkuelegenda Ruud Gullit paljastaa potkujen Manchester Unitedista vaikuttavan edelleen Louis van Gaaliin.
Van Gaal, 71, sai keväällä 2016 potkut Unitedista toisen kautensa päätteeksi, vaikka hollantilainen johdatti joukkueen FA Cupin voittoon vain vuorokausi aiemmin.
Van Gaal on nyt kolmannesssa valmennuspestissään Hollannin maajoukkueessa ja johtaa joukkojaan Qatarin MM-kisoissa.
Gullittin mukaan epäonnistuminen Unitedissa sai van Gaalin muuttamaan taktiikoitaan vanhoista kaavoistaan.
– Van Gaal uskoo aina, että on kyse systeemistä ja hänen taktiikkansa tekevät joukkueesta menestyneen. Hän epäonnistui niin kutsulla taktiikallaan Man Unitedissa, Gullit selitti The Mirrorille.
– Kun hän oli MM-kisoissa Oranjen kanssa Brasiliassa, hän rakasti 3-5-2-muodostelmaa. Hän ajatteli, että voisi viedä sen mukanaan Manchester Unitediin.
– Hänellä kuitenkin oli siellä täysin eri ryhmä pelaajia, eikä systeemi voita otteluja, vaan pelaajat. Hänen täytyi mennä Unitedissa takaisin kirjoituspöydän ääreen.
LUE MYÖS!
- Arsenalin kulmapotkumaalit vähentyneet – Mikel Artetalta suorat sanat
- Michael Carrick otti nyt kantaa Lisandro Martínezin kohuun
- Athletic: Teemu Pukin entinen luotsi saamassa palkinnon työstään Valioliigassa
- Fantasy Premier League: GW7 – kannattaako näitä Brightonin pelaajia hankkia?
- Sunderland teki historiaa 53 vuoden odotuksen jälkeen
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Chelsean kapteeni kävi polvioperaatiossa
- Marc Guéhi: Manchester City tukenut pelaajia kohun aikana
- Roy Keane latasi suorat sanat Harry Maguiresta ja Bruno Fernandesista
- Brentford-pelaaja paljasti hurjan tavoitteensa: ”Miksemme voisi tehdä todellista yllätystä?”
- Roy Keane latasi suorat sanat Harry Maguiresta ja Bruno Fernandesista
- Kaappaako Arsenal huippupuolustajan Valioliiga-kisaajien nenien edestä?
- BBC: Manchester United antoi pelaajalleen sakot
- Fabinholta tiukka kommentti Man Cityn tilanteesta KuPS-ottelun jälkeen
- Athletic: Lisandro Martínez haluaa jättää Man Unitedin
- ”Kestää odotettua pidempään” – Liverpool-valmentaja otti kantaa pelaajansa loukkaantumiseen
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Entiseltä Manchester Unitedin managerilta kova syytös – omat potkut Cityn vika
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Liverpoolin jättihankinta iski hattutempun – van Dijk: ”Kaikki tiedämme, miten paljon tämä auttaa häntä”