Gareth Southgate ei ollut pettynyt Englannin tasapeliin Yhdysvaltoja vastaan – nosti esiin kaksi pelaajaa

Englanti ja Yhdysvallat päätyivät perjantai-iltana maalittomaan tasapeliin Qatarin MM-kisojen B-lohkon toisen kierroksen kamppailussa. Englanti on lohkon kärjessä kahden pelatun ottelun jälkeen. Sillä on kasassa neljä pistettä. LUE LISÄÄ ENGLANNIN JA YHDYSVALTOJEN VÄLISESTÄ OTTELUSTA TÄSTÄ!
Englannin pelaajat olivat tasapeliin pettyneitä, mutta päävalmentaja Gareth Southgate oli tasapelistä huolimatta tyytyväinen suojattiensa otteisiin.
– Pelaajat ovat hieman pettyneitä, mutta minä en. Mielestäni kontrolloimme peliä. Keskuspuolustajamme (Harry Maguire ja John Stones) olivat pallon kanssa loistavia. Meiltä puuttui hieman puhtia viimeiseltä kolmannekselta hyökkäysalueella, Southgate totesi Sky Sportsille ottelun jälkeen.
Englannin maalipaikat ottelussa olivat vähissä. Se esimerkiksi laukoi koko ottelun aikana ainoastaan kahdeksan kertaa.
– En ole turhautunut. Olen itse asiassa tyytyväinen joukkueen asenteeseen. Tämä oli peli, jonka häviää jos asenne ei ole oikea, Southgate jatkoi.
Englanti kohtaa alkulohkon päätöskamppailussa tiistaina Walesin. Sille riittää tasapeli jatkopeleihin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”

- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä