Frenkie de Jongilta udeltiin siirrosta Man Unitediin – hollantilaistähdeltä tyly reaktio

Hollannin keskikenttäpelaaja Frenkie de Jongia ollaan jo pidempään siirretty huhupuheissa Valioliigaan, ennen muita Manchester Unitediin. Moni kuvitteli viimeistään Erik ten Hagin manageriksi tulon ratkaisevan asian.
25-vuotias on itse toistuvasti sanonut haluavansa jatkaa Barcelonassa – jonka palkkalistoilla edelleen onkin. Ei ole kuitenkaan kovin yllättävää, että Oranje-komennuksella Qatarissa olevalta 46 A-maaottelun pelaajalta udellaan tulevaisuudesta. Vastauksia tässä vaiheessa on kuitenkin turha odottaa.
– Olen MM-turnauksessa, joten en tule puhumaan seurajalkapallosta.
Unitedin lisäksi ainakin Chelsean on sanottu havittelevan pelaajaa, jonka oma tahto pysyä Kataloniassa saattaa olla jatkon kannalta pieni tekijä; Barcelona tarvitsee rahaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus