”Ylivoimaisesti kovin vastustajani” – Kylian Mbappé laittoi Valioliiga-puolustajan pään pyörälle
Aston Villan laitapuolustaja Matty Cash sanoo, että Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjä Kylian Mbappé on ”nopein asia”, jonka hän on ikinä nähnyt.
Cash, 25, otti mittaa Mbappésta, 23, sunnuntaina, kun hänen edustamansa Puola kohtasi Ranskan miesten MM-kisoissa.
Ranska eteni puolivälieriin 3-1-voitolla, jossa Mbappé syötti Les Bleusin ensimmäisen osuman ja teki itse kaksi viimeistä maalia.
Cash yritti valmistautua parhaansa mukaan Mbappéa vastaan, mutta Pariisin pikajuna oli hänelle yksinkertaisesti liikaa.
– Vietin iltapäivän katsomalla klippejä hänen pelaamisestaan ja tiesin, että siitä tulisi kova testi. Mutta kun hän saa pallon, pysähtyy ja ampaisee liikkeelle, hän on nopein asia, jonka olen koskaan nähnyt, kommentoi Cash Goalin mukaan.
– Katsoin niitä videoita sängyssä maatessani. Oikeassa elämässä hän laittoi jalkani palamaan, siinä se ero. Jouduin pariin juoksukisaan hänen kanssaan ja pärjäsin ihan hyvin. Sitten katsot olkasi yli ja hän on siellä.
– Hän oli uskomaton, luultavasti ylivoimaisesti kovin vastustajani. Hän on ehkä maailman kahden tai kolmen parhaan pelaajan joukossa tällä hetkellä.
– En tiennyt, pitäisikö häntä vastaan puolustaa peruuttelemalla vai menemällä iholle. Kun menin iholle, hän vain pyörähti takaa ohi. Tein kaikkeni. Uskon, että pärjäsin häntä vastaan ihan hyvin yksi vastaan yksi -tilanteissa. Hän ei oikeastaan juossut [niissä] ohitseni kertaakaan.
Puolivälierävaiheessa Mbappén Ranska kohtaa Englannin.
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan

- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä