Tottenhamin yritys löytää vaihtoehto Harry Kanelle ei mennyt nappiin – maajoukkuekapteeni jälleen pakotettu avauskokoonpanoon
Kun Tottenham Hotspur palaa valioliigatoimintaan Tapaninpäivänä, juoksee ottelun avaukseen varsin suurella todennäköisydellä MM-urakkansa rankkariepäonnistumiseen päättänyt Harry Kane.
Vaikka Kane itse vakuuttaa haluaan pelata jatkuvasti, on hänelle jo vuosia kertyneiden minuuttien määrä niin suuri, ettei se voi olla vaikuttamatta esimerkiksi alttiuteen loukkaantumisille. Fyysinen ja henkinen kuormitus on suuri, ja siksi seura on jo pitkään hakenut ikonilleen tuuraajaa, kakkosvaihtoehtoa.
Viime kesänä Spurs uskoi kenties löytäneensä sellaisen, värvätessään Richarlisonin Evertonista, liki 60 miljoonaan euroon nousseella siirtokorvauksella. Brasilialaisen aika Englannissa, viiden vuoden sisään kolmessa eri seurassa, on nostanut tämän osakkeita aina niin korkealle, että vastuuta tuli myös meneillään olevissa MM-kisoissa. Vuonna 2018 debyyttinsä A-maajoukkueessa tehnyt pelaaja kuitenkin päätti kisaurakkansa loukkaantumiseen joukkueensa viimeisen pelin lämmittelyssä – jossa tästä huolimatta pelasi yli 80 minuuttia.
Lontooseen palannut 25-vuotias potee takareisivammaa, ja on BBC:n tietojen mukaan näillä näkymin sivussa kuukauden päivät. Loukkaantuminen on Richarlisonin vielä lyhyellä Tottenham-uralla jo toinen pidempiaikainen – juuri ennen kisoja hän oli sivussa kuuden ottelun verran pohjevamman vuoksi.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”