MM-kisojen sensaatio Sofyan Amrabat kiinnostaa nyt Valioliigassa – tammikuussa tulossa tarjouksia pöydälle
Marokon keskikenttäpelaaja Sofyan Amrabat on pelannut MM-kisoissa itsensä suureen valokeilaan. Amrabat on ollut keskikentän pohjalla yksi turnauksen parhaimmista pelaajista.
Valioliigassa on noteerattu Fiorentinaa seuratasolla edustavan Amrabatin esitykset. Amrabatin agentuurin edustajat ovat puhuneet haluavansa nähdä marokkolaisen Liverpoolissa. Toisaalta Liverpoolin kiinnostuksesta ei ole ollut suurempia merkkejä.
Sen sijaan Tottenham oli jo viime tammikuussa Amrabatin kintereillä, mutta siirto ei lopulta toteutunut. Italialaisen La Repubblican mukaan Spurs olisi yhä kiinnostunut Amrabatista, joskin Fiorentina haluaisi pelaajastaan yli 50 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Aiemmin Amrabatin agentti Alberto Maria Jimmy Fontana rauhoitteli tilannetta. Hän sanoi, että Amrabatilla on pitkä sopimus Fiorentinan kanssa ja pelaaja viihtyy hyvin Firenzessä.
MM-kisoissa nähdyt esitykset ovat kuitenkin nostaneet Amrabatin arvoa sen verran, että Fiorentina on varmasti valmis kuuntelemaan tarjouksia jo tammikuussa.
Amrabat pelaa Marokon kanssa lauantaina pronssiottelussa Kroatiaa vastaan.
LUE MYÖS!
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta