Liverpoolin kesähankinta odottaa yhä Valioliiga-debyyttiään – agentti kiisti lähtöhuhut
Keskikenttäpelaaja Arthur Melon lainapesti Liverpoolissa on toistaiseksi ollut iso pettymys.
Brasilian A-maajoukkueessa 22 kertaa esiintynyt Arthur, 26, siirtyi Liverpooliin täksi kaudeksi Juventuksesta lainasopimuksella, joka sisältää 37,5 miljoonan euron osto-option.
Hän saapui kuitenkin Englantiin puolikuntoisena, eikä hän ole pelannut Valioliigassa vielä otteluakaan.
Arthur palkkasi itselleen henkilökohtaisen fysioterapeutin, kuntovalmentajan ja ravitsemusterapeutin päästäkseen nopeammin huippukuntoon ja tehdäkseen vaikutuksen manageri Jürgen Kloppiin.
Hän loukkasi kuitenkin lokakuussa reitensä Liverpoolin valmistautuessa Mestarien liigan otteluunsa Rangersia vastaan. Lehtiarvioiden mukaan Arthur palannee pelikentille ensi vuoden alussa.
Huhujen mukaan Liverpool on harkinnut, että se purkaisi Arthurin lainasopimuksen ennenaikaisesti, mutta brasilialaispelaajan edustaja Federico Pastorello kiisti moiset väitteet TuttoMercatoWebin haastattelussa.
– Hän jatkaa sataprosenttisen varmasti tammikuussa Liverpoolissa. Siitä ei ole ikinä keskusteltukaan.
– En tiedä, kuka on levittänyt näitä huhuja hänen mahdollisesta paluustaan Torinoon, mutta niin ei ole tapahtumassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?