Erling Haalandin kirittäjä loisti parrasvaloissa Lionel Messin rinnalla – näin viisi Valioliigan miestä onnistuivat Argentiinan MM-kultajoukkueessa
Argentiinan pitkä odotus päättyi sunnuntaina Qatarin MM-kisoissa maan historian kolmanteen maailmanmestaruuteen. Yksi kaikkien aikojen jännittävimmistä finaaleista päättyi Ranskan kaatumiseen rangaistuspotkukilpailussa.
Argentiinaa kultamitaleille oli mukana auttamassa viisi pelaajaa Valioliigasta. Tässä artikkelissa arvioimme jokaisen suorituksen turnauksessa.
Maalivahti
Emiliano Martínez (Aston Villa)
Martínez, 30, teki vasta kesäkuussa 2021 maajoukkuedebyyttinsä Argentiinan paidassa. Tämän jälkeen saldo on vakuuttava.
Copa Américan mestaruus Brasilian kustannuksella, Finalissima-voitto Euroopan mestari Italiasta ja nyt MM-kullan vieminen puolustavalta maailmanmestarilta Ranskalta.
Martínez loisti Qatarin turnauksessa Argentiinan yhtenä avainhahmona ja otti lukuisia tärkeitä torjuntoja ratkaisevilla hetkillä. MM-finaalissa Ranskaa vastaan Villa-tähti venyi jatkoajalla 1vs1-tilanteessa akrobaattiseen spagaattipysäytykseen Kolo Muania vastaan ja otti toisen tärkeän torjunnan rangaistuspotkukilpailussa.
Martínez otti kaksi pilkkukoppia myös puolivälieräkamppailussa Hollantia vastaan. Argentiinan sankari palkittiin ansaitusti MM-turnauksen parhaana maalivahtina.
Puolustajat:
Cristian Romero (Tottenham), Lisandro Martínez (Manchester United)
Romero, 24, muodosti turnauksessa avaavan toppariparin kokeneen entisen Manchester City -topparin Nicolás Otamendin kanssa. Spursin puolustuksen ankkuri ei kaihtanut kovia otteita ja fyysiset kontaktit tuntuivat vastustajissa.
Romeron iskuilta ei säästynyt edes omat seuratoverit, sen sai tuntea myös Ranskan ja Tottenhamin maalivahti Hugo Lloris MM-finaalin kulmatilanteessa saatuaan ”Cutin” kyynärpäästä iskun vartaloonsa. Topparin pelaaminen sääntöjen harmaalla alueella oli tärkeässä roolissa rikkomassa Ranskan peliä loppuottelussa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Manchester Unitedin avauspuolustaja Martínez, 24, jäi kaksikon takana pienempään rooliin. United-toppari mahtui avaukseen viidestä pelaamastaan ottelusta vain kahdesti lohkovaiheen Meksiko-pelissä ja puolivälierässä Hollantia vastaan.
Keskikenttä:
Alexis Mac Allister (Brighton)
Mac Allister, 23, oli yksi kisojen yllätysvalinnoista. Lopulta Brightonin mies nousi odottamattoman suureen rooliin Argentiinan keskikentällä.
Päästyään irti lohkovaiheen toisessa ottelussa Meksikoa vastaan Mac Allister pysyi koko lopputurnauksen Argentiinan avauksessa Rodrigo de Paulin ja Enzo Fernándezin rinnalla. Huippuhetkiä olivat ensimmäinen maajoukkuemaali Puolan verkkoon ja huippusyöttö Angel di Marían osumaan MM-finaalissa.
Suuri työmäärä kentän molempiin suuntiin teki vaikutuksen Argentiinan kollektiivissa.
Hyökkäys:
Julian Álvarez (Manchester City)
Álvarez, 21, on jäänyt toistaiseksi vielä Manchester Cityssä vararooliin Erling Haalandin supervireen taakse. Argentiinan paidassa asema oli toista maata.
Tehottoman Lautaro Martínezin syrjäyttänyt Álvarez pääsi pelaamaan suurta ruutua hyökkäyksessä suuren esikuvansa Lionel Messin rinnalla. Mestari ja oppipoika tukivat toinen toisiaan ja tuloksena oli seitsemään otteluun neljä arvokisamaalia.
Álvarezin suurin esitys nähtiin välierässä Kroatiaa vastaan. Hyökkääjä hankki rangaistuspotkun Messille ja iski itse kaksi maalia. Näistä osumista on mainittava erityisesti ensimmäinen, jonka City-kärki naulasi pitkän ja räjähtävän juoksun jälkeen.
Kenties minuutteja alkaa MM-kisojen urotekojen jälkeen irtoamaan enemmän Manchesterissäkin.
Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
