Qatarin MM-kisat päättyivät Argentiinan maailmanmestaruuteen ja Valioliiga palaa yli kuukauden mittaiselta tauolta maanantain Boxing Dayn kierroksella.

Syksyn jälkeen sarjan kärkipaikkaa pitää hallussaan unelmakautta pelaava Arsenal viiden pisteen erolla hallitsevaan mestariin Manchester Cityyn. Suurin yllättäjä on ollut Mestarien liiga -sijasta kolmen parhaan joukossa taisteleva Newcastle.

Arvioimme syksyn suurimmat onnistujat Valioliiga.comin syyskauden tähdistössä. Tähdistön muodostelma on tällä kertaa 4-3-3-muotissa.

Maalivahti

Nick Pope (Newcastle)

Englannin maajoukkuevahvuuteenkin kuuluvan Popen nappaaminen vain 11,5 miljoonalla eurolla oli Newcastlelle valtava tarjoushankinta. Asiaan auttoi se, että vanha seura Burnley oli juuri pudonnut Valioliigasta.

Pope onnistui jo Burnleyssa voittamaan omalla panoksellaan altavastaajana otteluihin lähteneelle seuralleen isoja pisteitä. Hyvistä reflekseistään ja ulottuvuudestaan tunnettu maalivahti on ollut voittava torjuja myös uudelle seuralleen.

Pope, 30, piti syksyn 15 pelissä seitsemät nollat ja päästi vain 11 maalia. Newcastle sai pienellä rahalla erinomaisen parannuksen maalivahtiosastolleen Manchester Unitediin lainalle lähetetyn Martin Dubravkan paikalle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Seitsemän nollapeliä pitänyt Nick Pope on ollut Newcastlelle valtava hankinta. Kuva: Getty Images

LUE MYÖS!

 

Puolustus

Vasen laitapuolustaja: João Cancelo (Manchester City)

Pelattuaan aiemmin urallaan oikealla laidalla Cancelosta on kuoriutunut Pep Guardiolan käsittelyssä Valioliigan kenties paras vasemman laidan puolustaja. Portugalin maajoukkuepelaaja on tärkeä palanen Guardiolan pallonhallintaan nojaavaa pelisysteemiä.

Cancelo on taitava löytämään syöttövaihtoehtoja hyökkäyspään nousuissa ja kuljettamaan palloa itse leikkauksilla vastustajan boksin sisään. Nämä leikkaukset onnistuvat oikea-aikaisesti ajoitetuilla juoksuilla ja vahvalla pallokontrollilla.

Suoraviivaisella pelaamsiellaan loistava Cancelo liikkuu laajalla sektorilla kentällä myös keskustan alueille luomassa Citylle ylivoimia hyökkäyspään rakenteluissa. Kokonaisvaltainen puolustaja onnistui syksyn aikana myös kahdesti maalinteossa.

Toppari: William Saliba (Arsenal)

Saliba, 21, siirtyi Arsenaliin jo kesällä 2019 Saint-Etiennestä, mutta valioliigadebyyttiä saatiin odottaa kolme vuotta. Nuori toppari haki tämän ajan kokemusta kotimaastaan Ranskasta lainoilta Etiennessä, Nizzassa ja viimeisimpänä viime kaudella Marseillessa.

Tänä syksynä manageri Mikel Arteta tarjosi heti elokuun avauskierroksella Saliballe ensiesiintymisensä, kun Tykkimiehet piti nollat Crystal Palacea vastaan. Varmaotteinen puolustajalupaus palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Tilastot olivat häikäiseviä. Sataprosenttiset voitetut pääpallot, haastot, seitsemän pallonriistoa, eikä ainuttakaan rikettä.

Saliba on debyyttinsä jälkeen avannut kaikki 14 peliä Gabriel Magalhaesin rinnalla. 192-senttinen toppari on vahva ilmatilassa ja pallollisessa roolissa luomassa avaavia syöttöjä alimpana miehenä. Saliban onnistumisprosentti syötöissään oli syksyn aikana vaikuttava 92,1 prosenttia.

Läpimurto Englannin kentille on nyt tehty ja vastuun voi odottaa pysyvän suurena kauden loppuun saakka.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

William Saliba pääsi syksyllä viimein irti ja mursi tiensä Arsenalin puolustuksen avainhahmoksi. Kuva: Getty Images

LUE MYÖS!

 

Toppari: Fabian Schär (Newcastle)

Sveitsin maajoukkuemies Schär, 31, on ankkuroinut Newcastlen vahvaa alakertaa nuoren Sven Botmanin rinnalla. Kokenut toppari loistaa pallovarmuudellaan ja avaa peliä pitkillä avauksilla omasta päästä.

14 valioliigaottelussa syksyn aikana avannut Schär syöttikin keskimäärin 4,2 pitkää palloa ottelua kohden. Sveitsiläisen pääroolina on olla siivousjuhta, joka purkaa varmuudella vaaralliset pallot pois omalta puolustusalueelta.

Kolmantena sarjassa olevan Newcastlen alakerta oli syksyn aikana Arsenalin ohella Valioliigan pitävin. Molemmat päästivät taakseen vain 11 maalia.

Oikea laitapuolustaja: Kieran Trippier (Newcastle)

Newcastleen tammikuussa siirtynyt Trippier oli seuran ensimmäinen värväys siirryttyään uuteen saudiarabialaisomistukseen. Ensimmäisenä keväänään seurassa loukkaantumisen myötä kolme kuukautta menettänyt laitapuolustaja on kasvanut yhdeksi Harakoiden johtohahmoista.

Kauden jokaisessa 15 valioliigaottelussa avannut Trippier, 32, on suuressa roolissa erikoistilanteissa ja ampuu myös vapaapotkuja. Monikäyttöinen puolustaja nousee tukemaan hyökkäyksiä ja luo keskitystaidoillaan tilanteita joukkuetovereilleen.

Näkyvä rooli hyökkäysten luonnissa näkyy myös tilastoissa. Trippier antoi syksyn aikana keskimäärin 3,5 onnistutta keskitystä ottelua kohden ja loi 2,3 maalipaikkaa per peli. Myös maaliin johtaneita syöttöjä kertyi kolme kappaletta.

Keskikenttä

Keskikentän keskusta: Kevin De Bruyne (Manchester City)

Cityn keskikentän ankkuri De Bruyne, 31, hallitsi syksyn aikana jälleen tutussa roolissaan. Belgialaisvirtuoosi on ollut pelintekijänä vuosien ajan Valioliigan elittiä.

De Bruyne keräsi syksyn aikana jälleen komeat yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä ja viimeisteli itse kolme osumaa. Keskikentän tähti tilastoi myös keskimäärin 3,4 maalipaikan avaavaa syöttöä ottelua kohden.

De Bruyne on huippuälykäs syöttökone, joka löytää tilan maalipaikan luomiseen pienimmistäkin puolustuslinjan aukoista. Belgialaisen läpisyötöt puolustuslinjan taskuihin tuovat Citylle jatkuvasti vaarapaikkoja viimeisellä kolmanneksella. Nyt kun kohteena kärjessä on Haalandin tasoinen viimeistelijä tekemässä ratkaisevia pitkiä juoksuja vastustajan puolustuksen on oltava entistä tarkempana Cityn keskikentän velhon vartioinnissa.

Keskikentän keskusta: Alexis Mac Allister (Brighton)

Korona-aikana Brightonin edustukseen läpilyönyt Mac Allister vakiinnutti vasta viime kaudella paikkansa Lokkien avauksessa. 24-vuotias argentiinalainen onnistui syyskuussa viidesti maalinteossa yltäen 14 ottelussa viime kauden maalimäärään.

Mac Allisterin maalien tavaramerkkinä ovat olleet näyttävät kanuunalaukaukset boksin takaa. Yksi sellainen nähtiin myös syyskuussa, kun hän viimeisteli kaksi maalia Leicesterin verkkoon. Uran ensimmäinen hattutemppu Valioliigassa oli marginaalisesta paitsiosta kiinni.

Mac Allister loistaa erityisesti kahden suunnan pelillään. Sky Sports arvioi Argentiinan maajoukkuepelaajan voittaneen syyskauden aikana kolmanneksi eniten keskialueen palloja heti Rodrin ja Declan Ricen jälkeen.

Argentiinan tuore maailmanmestari Mac Allister solmi syksyllä myös kesään 2025 saakka ulottuvan jatkosopimuksen Brightonin kanssa. MM-kisojen tuoman kiinnostuksen kasvaessa ajoitus ei olisi voinut olla eteläenglantilaisten kannalta parempi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Syyskaudella viime kauden maalimääräänsä sivunnut Alexis Mac Allister palaa Brightoniin tuoreena maailmanmestarina. Kuva: Getty Images

LUE MYÖS!

 

Keskikentän keskusta: James Maddison (Leicester)

Kun Leicester kompuroi alkukaudesta sarjataulukon pohjalla, Maddison oli joukkueen harvoja valopilkkuja. Keskikenttäpelaaja oli myös avainroolissa Kettujen avausvoitossa.

Maddison, 26, naulasi lokakuun kotiottelussa Nottingham Forestia vastaan 4-0-voitossa kaksi maalia ja syötti yhden. Kymppipaikan pelaaja oli Leicesterin hyökkäyksen keskipiste tilastoituaan kokonaisuudessaan seitsemän osumaa ja neljä maalisyöttöä.

Maddison luo avaavilla syötöillään vaarallisia tilanteita joukkuetovereilleen ja viimeistelee vahvalla potkutekniikalla. Taituri on näillä ominaisuuksilla myös erinomainen erikoistilannemies.

Tulikuuma syksy toi Maddisonille myös kutsun Englannin MM-joukkueeseen. Peliminuutteja Qatarissa ei kuitenkaan irronnut.

Hyökkäys

Oikea laitahyökkääjä: Miguel Almirón (Newcastle)

Almirón, 28, oli viimeisen puolentoista kuukauden aikana ennen MM-taukoa uransa hurjimmassa vireessä. Paraguaylainen jäi lokakuun ja marraskuun kahdeksassa valioliigaottelussa vain kaksi kertaa ilman osumaa.

Kokonaisuudessaan Almirón tälläsi syksyn aikana komeat kahdeksan maalia. Tehokas taituri on löytänyt paikkansa Eddie Howen 4-3-3-muodostelman oikealla laidalla. Muutos on ollut suuri, sillä kolmen edellisen Newcastle-kautensa aikana Almirón osui yhteensä vain yhdeksän kertaa.

Howen aktiviinen hyökkäysvoittoinen jalkapallo on repinyt paraguaylaisesta parhaan irti. Edellisen valmentajan Steve Brucen alaisuudessa Almirón joutui usein pudottautumaan hakemaan palloja alemmaksi, koska joukkue pelasi matalampaa puolustusblokkia.

Almirón on läpimurtonsa tehtyään nyt varma avausmies Howen miehistössä ja tehot tuskin jäävät tähän.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Tuhoisaa jälkeä syksyllä tehneestä Miguel Almíronista on kuoriutunut viimein ratkaisupelaaja Newcastlelle. Kuva: Getty Images.

LUE MYÖS!

 

Vasen laitahyökkääjä: Bukayo Saka (Arsenal)

Monipuolisuudellaan loistava Saka liikkuu molemmin puolin laitoja ja vetää vastustajia puoleensa haastotaidoillaan. 21-vuotias Englannin maajoukkuepelaaja ihastuttaa askelharhautuksillaan 1vs1-tilanteissa ja kuljettaa palloa eteenpäin räjähtävällä nopeudella.

Saka on erityisen älykäs laituri, joka kykenee löytämään viimeisen kolmanneksen ratkaisutilanteissa ympäristöään tarkkaillen vapaita tiloja syötöille, joilla luoda maalintekotilanne joukkuetoverille. Syksyn 14. valioliigaottelussa Arsenalin tähtipoika suoritti keskimäärin 2,1 maalipaikan luonutta syöttöä ja keräsi kuusi maalisyöttöä.

Saka onnistui myös itse neljästi maalinteossa ollen viisi osumaa ja saman verran syöttöjä keränneen Gabriel Jesusin ohella Arsenalin tehokkaimpia pelaajia.

Vaikka Saka pelaa Arsenalissa oikealla laidalla, hän ottaa tähdistössämme vasemman puolen Almirónin vastakkaisella sivulla.

Keskushyökkääjä: Erling Haaland (Manchester City)

Borussia Dortmundista kesällä Manchesteriin saapunut Haaland, 22, on välittömästi vallannut Valioliigan. Norjalaishyökkääjä takoi 13 ensimmäiseen otteluunsa sarjassa 18 maalia.

Maalipörssiä johtava Haaland teki jo alkusyksystä historiaa tehtyään ensimmäiseen viiteen valioliigaotteluunsa ennätykselliset yhdeksän maalia. Lokakuun alun Manchesterin derbyssä norjalainen taas takoi kolmannen hattutemppunsa kolmannessa peräkkäisessä kotiottelussaan ja rikkoi jälleen yhden Valioliigan ennätyksen.

Haaland on armottoman tehokas viimeistelijä, joka ei tarvitse montaakaan kosketusta palloon ennen maalia. Cityssä häntä auttavat myös keskikentän maestro Kevin De Bruynen syöttötarjoilut. Kaksikon yhteispeli on ollut saumatonta.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Luonnonlahjakas hyökkäyksen tähti Erling Haaland on murskannut jo nyt Valioliigan ennätyksiä. Kuva: Getty Images

Haalandin superkunto on jättänyt Cityn toisen hyökkääjälahjakkuuden Julian Alvárezin pienelle vastuulle. Vuoden norjalaista nuorempi Alvárez loisti neljällä maalillaan Argentiinan paidassa Qatarin MM-kisoissa.

Tällä tahdilla Haaland uhkaa tosissaan Mohamed Salahin hallussapitämää Valioliigan yhden kauden maaliennätystä (32 maalia).

Muokattu 25.12.2022 kello 19:47 Valioliigan yhden kauden maaliennätyksen haltija korjattu.

LUE MYÖS!

 

Kunniamaininnat: Aaron Ramsdale (Arsenal), Ivan Perisic (Tottenham), Rodri (Manchester City), Gabriel Magalhaes (Arsenal), Diogo Dalot (Manchester United); Martin Odegaard, (Arsenal), Bruno Guimaraes (Newcastle), Phil Foden (Manchester City); Leandro Trossard (Brighton), Ivan Toney (Brentford), Gabriel Jesus (Arsenal)

Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni