Vähälle peliajalle Chelseassa jäänyt taituri loisti MM-kisoissa ja haluaa siirron muualle – valmentaja: ”Toivon, että hän on kärsivällinen”
Hakim Ziyech loisti Qatarin MM-lopputurnauksessa.
Ziyech oli johdattamassa Marokkoa peräti välieriin asti ja esiintyi toden totta edukseen maajoukkueessaan.
Jos Ziyechin MM-kisat sujuivat loistavasti, ei samaa voi sanoa syyskaudesta seurajoukkueen puolella. 29-vuotias Ziyech jäi syyskaudella täysin olemattomalle vastuulle Chelseassa.
Kuvaavaa on se, että hän pelasi MM-kisoissa selvästi enemmän kuin koko syyskauden aikana Chelseassa. Ziyech ei onnistunut murtautumaan Graham Potterin suunnitelmiin ja mediatietojen mukaan marokkolaistaituri haluaa vaihtaa maisemaa jo tammikuun siirtoikkunassa.
Potter kertoi lehdistötilaisuudessa luottavansa Ziyechiin ja toivovansa pelaajalta kärsivällisyyttä, vaikka peliaika Lontoossa on jäänyt olemattomaksi.
– Pitää paikkansa, että ennen MM-kisoja hän oli hierarkiassa avauskokoonpanon pelaajien takana, mutta Ziyech on aina osallistunut otteluihin tullessaan penkiltä kentälle. Tiedämme hänen ominaisuutensa. Ziyech osoitti ne hyvin Qatarissa. Tilanteesta voidaan sanoa paljon, mutta Chelseassa on aina paljon suuria pelaajia, jotka ovat valmiita tulemaan kentälle. Luotan Ziyechiin ja toivon, että hänellä on kärsivällisyyttä.
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi