Brighton-tähden isä kommentoi poikansa Juventus-huhuja
Brightonin keskikenttäpelaajasta Alexis Mac Allisterista on tullut viime kuukausina kuuma nimi siirtomarkkinoilla.
Mac Allister, 24, esiintyi edukseen jo ennen Qatarin MM-kisoja, mutta hänen osakkeensa lähtivät entistä suurempaan nousuun hänen voitettua Argentiinan kanssa maailmanmestaruuden.
Huhuissa häntä on viety muun muassa Juventukseen. Lehtitietojen mukaan Mac Allisterin siirto isompiin ympyröihin tapahtuu todennäköisemmin ensi kesänä kuin tammikuun siirtoikkunassa.
Mac Allisterin isä, Argentiinan maajoukkueessa itsekin pelannut Carlos kommentoi poikansa Juventus-huhuja Tuttomercatowebin haastattelussa.
– Juventus on valtava seura, yksi maailman arvostetuimmista. Voin sanoa vain sen, että me analysoimme yhdessä seuran (Brightonin) kanssa saamamme tarjoukset ja päätämme sitten Alexisin tulevaisuudesta.
– Hän pärjää todella hyvin Englannissa ja hän on kiitollinen Brightonille, koska he antoivat hänelle mahdollisuuden päästä Eurooppaan.
– Emme kuitenkaan voi kertoa summista emmekä siitä, ketkä meille ovat soitelleet. Emme halua antaa tietoja, jotka voisivat vaikuttaa haitallisesti tuleviin neuvotteluihin, jos sellaisia käydään.
Mac Allister on edustanut Brightonia tammikuusta 2019 lähtien, mutta hänet lähetettiin ensimmäiseksi vuodeksi takaisin Argentiinaan lainalle, ensin Argentinos Juniorsiin ja sitten Boca Juniorsiin. Tällä kaudella hän on pelannut Brightonissa 14 ottelua tehden niissä yhteensä viisi maalia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen