Liverpool on kiinnostunut Valioliiga-tulokkaasta – oli siirtyä Anfieldille jo viime kesänä

Liverpool on yhä kiinnostunut hankkimaan Portugalin maajoukkueen keskikenttäpelaajan Matheus Nunesin, kertoo Telegraph.
Nuenes, 24, oli siirtyä Anfieldille jo viime kesänä, mutta hän liittyikin lopulta Lissabonin Sportingista Wolverhamptoniin, jonka riveissä hän on esiintynyt debyyttikaudellaan 16 kertaa.
Telegraphin mukaan Liverpool saattaa tehdä Nunesista tarjouksen jo tässä kuussa, mutta jos Wolves hyväksyy sen, siirto tapahtunee vasta ensi kesänä.
Wolverhampton maksoi Nunesista seurahistoriansa ennätyskorvauksen, 45 miljoonaa euroa. Liverpoolin potentiaalisen tarjouksen uskotaan huitelevan 50 miljoonan euron tienoilla.
Nunes on kärsinyt tällä kaudella pikkuvammoista, eikä hän ole sopeutunut Valioliigaan vielä niin hyvin kuin Wolves olisi toivonut. Portugalilaistaituria pidetään kuitenkin yhä suuressa arvossa viime kausien näyttöjensä perusteella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla

- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla