Manchester Unitedin ja Crystal Palacen siirtosuunnitelmat sittenkin linkissä toisiinsa? Spekulaatioilta lontoolaisen suhteen vaikea välttyä
Manchester Unitedia kesästä 2019 asti edustanutta laitapakki Aaron Wan-Bissakaa ollaan jälleen viemässä huhupuheissa takaisin kotiinsa Etelä-Lontooseen.
Manageri Erik ten Hagin kehuvista lausunnoista huolimatta The Athletic suorittaa yksinkertaisen laskutoimituksen; United haluaa maalivahti Jack Butlandin Crystal Palacesta, joka puolestaan on kysellyt puolustajakasvattinsa perään.
Toimittaja Fabrizio Romanon mukaan myös West Ham ja Wolverhampton ovat tiedustelleet mahdollisuutta hankkia 21-vuotias lontoolainen.
Newcastlen kutsuttua Martin Dubravkan takaisin lainaltaan Unitedissa, seura etsii maalivahtia. Ex-maajoukkuetorjuja Jack Butland olisi tehtävään sopiva, mutta Palace ei ole vielä omaa kantaansa konkarin liikkeisiin lukinnut. Arvioiden mukaan Eagles saattaisi käyttää Butlandin sopimuksessa olevan option lisävuodesta, ja lainata tämän sen jälkeen kevääksi Unitedille. 29-vuotiaan perusmuotoinen sopimus Selhurst Parkilla umpeutuu ensi kesänä.
– Wan-Bissakan nimen odotetaan tulevan esiin neuvotteluissa, mutta United ei ole halukas sisällyttämään häntä niihin, The Athleticin Laurie Whitwell kirjoittaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
