AS: Wolverhampton haluaa Atlético-topparin – neuvottelut käynnissä
Wolverhampton ja Atlético neuvottelevat Felipen siirrosta, kertoo AS.
Madridilaislehden mukaan Wolverhampton haluaa hankkia Felipen tammikuun siirtoikkunassa. Päävalmentaja Julen Lopetegui ottaisi mielellään Felipen joukkueeseensa.
33-vuotias Felipe on jäänyt kuluvalla kaudella täysin olemattomalle vastuulle Atléticossa. Diego Simeone ei luota virhealttiiseen toppariin ja peluuttaa ennemmin keskikenttäpelaajiaan keskuspuolustuksessa.
Felipe on pelannut tällä kaudella 270 minuuttia Atléticossa, vaikka joukkue on kärsinytkin merkittävistä loukkaantumisongelmista puolustuspäässään.
Felipen sopimus Atléticon kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen ja Atlético on valmis luopumaan pelaajastaan halvalla.
Wolverhampton lainasi muutama viikko sitten Matheus Cunhan Atléticosta. Torstaina uutisoitiin, että Cunhan lainasopimuksessa mukana ollut 50 miljoonan euron osto-optio on aktivoitu.
Felipe on edustanut Atléticoa kolmen ja puolen vuoden ajan ja voitti seurassa La Ligan mestaruuden keväällä 2021. Felipe kuului mestaruuskaudella joukkueen avainpelaajiin.
LUE MYÖS:
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne

- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina