Virallista! Pep Guardiolan kanssa riitaantunut Man City -tähti siirtyy Bayern Müncheniin
Manchester Cityn laitapuolustaja João Cancelo on suorittanut lainasiirtonsa Bayern Müncheniin, kertoo saksalaisseura virallisilla kotisivuillaan.
Cancelo, 28, on kuulunut Man Cityn tärkeimpiin pelaajiin hänen siirryttyä Juventuksesta Etihad Stadiumille 65 miljoonalla eurolla kesällä 2019.
Mediatietojen mukaan tulehtuneet välit manageri Pep Guardiolan kanssa poikivat kuitenkin lainasiirron Bayerniin, jolla on mahdollisuus ostaa Portugalin MM-pelaaja kesällä pysyvästi itselleen noin 65 miljoonalla eurolla.
HYPPÄÄ DEADLINE DAYN LIVE-SEURANTAAN TÄSTÄ!
Cancelo istui vuodenvaihteen jälkeen tavallista enemmän penkillä mikä sai hänet haluamaan pois seurasta, jossa Nathan Aké ja Rico Lewis ovat nousseet nokkimisjärjestyksessä portugalilaisen edelle.
The Timesin mukaan Man City ei aio väkisin hankkia uutta laitapuolustajaa ennen siirtoikkunan sulkeutumista, vaikka Cancelon lähtö ei varsinaisesti kuulunutkaan seuran suunnitelmiin.
Artikkelia päivitetty kello 13.54.
LUE MYÖS!
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta