Manchester Cityn hyökkääjä Julián Álvarez sanoo, että hän yllättyi seuraan tullessaan, kuinka paljon manageri Pep Guardiola kierrättää pelaajiaan.

Álvarez, 23, siirtyi Cityn riveihin viime kesänä, eli samassa siirtoikkunassa, jonka aikana norjalaistykki Erling Haaland liittyi manchesterilaisjätin vahvuuteen.

Argentiinalaishyökkääjä on toiminut tällä kaudella kirittäjänä ja tuuraajana Haalandille, mutta Álvarez on esiintynyt Cityn paidassa jo kaikkiaan 26 ottelussa.

Hänen mielestään Guardiola pitää pelaajat varpaillaan, kun kenenkään paikka aloituskokoonpanossa ei ole kiveen hakattu.

– Tiesin, miten Pep toimii ennen kuin tulin tänne, mutta olin silti yllättynyt siitä, kuinka paljon täällä on rotaatiota, kommentoi Álvarez GQ:n haastattelussa.

– Pep ei melkein ikinä valitse samaa avauskentällistä. Pelaajan on pysyteltävä aina hereillä ja sataprosenttisessa kunnossa, jotta on valmis hyvään suoritukseen ja valmentajan käytettävissä, kun mahdollisuus tulee eteen.

Álvarez voitti joulukuussa MM-kultaa Argentiinan kanssa, mutta hän sanoo, että käänsi nopeasti huomionsa takaisin Manchester Cityyn.

– MM-kisojen jälkeen minulla oli muutama päivä aikaa juhlia ja viettää aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Keskittymiseni siirtyi heti tänne, kun oli aika palata seuraan.

– Mitä tähän kauteen tulee, haluan olla sataprosenttisessa kunnossa ja pelata mahdollisimman paljon, auttaa joukkuetta kaikin mahdollisin tavoin.

Lisää uutisia Man Citystä