Mikel Arteta on innoissaan Arsenalin uudesta hankinnasta: ”Pelaaja, jota olen aina ihaillut”
Arsenalin manageri Mikel Arteta sanoo, että Jorginho on pelaaja, jota hän on ihaillut aina.
Italian kanssa EM-kultaa voittanut Jorginho, 31, saapui vahvistamaan Arsenalia tammikuun siirtoikkunassa Chelseasta.
Tykkimiehillä tuli tarve keskikenttäpelaajalle Mohamed Elnenyn loukkaantumisen myötä. Arsenal tavoitteli ensin Moisés Caicedoa, mutta Albion ei ollut valmis luopumaan hänestä kesken kauden.
Jorginho siirtyi Arsenaliin siirtoikkunan päätöspäivänä, mutta Arteta sanoi lehdistötilaisuudessaan, että italialaistaiturin hankinta on pyörinyt hänen mielessään aiemminkin.
– Monta vuotta sitten. Tiesimme, että näillä markkinoilla on sopeuduttava ja oltava joustava. On oltava valmiina haasteisiin. Meille tuli sellainen Mo’n loukkaantumisen myötä ja me tarvitsimme pelaajan sille pelipaikalle, kommentoi Arteta Goalin mukaan.
– Hän (Jorginho) on pelaaja, jota olen aina ihaillut. Hän on mahtava hahmo, joka tuo johtajuutta ja laatua pelipaikalleen. Hänestä on vielä paljon apua joukkueelle.
Artetalta kysyttiin, mistä Jorginhon ominaisuuksista hän pitää eniten.
– Hänen älykkyydestään, luonteestaan, johtamistaidoistaan, siitä miten hän ymmärtää pelitapaamme. Hän sopii todella hyvin siihen, mitä me haluamme tehdä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin