Manchester City hävisi sunnuntaina Tottenhamille Lontoossa 0-1.

Manchester City ei siten kyennyt käyttämään Arsenalin pistemenetystä hyväkseen. Arsenal hävisi lauantaina Evertonille niin ikään 0-1.

Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola tiedostaa, että joukkue menetti melkoisen mahdollisuuden.

– Arsenal oli pudottanut vain vähän pisteitä tähän mennessä, joten meillä oli mahdollisuus kuroa eroa pienemmäksi. Tottenham on viidentenä sarjassa, eivätkä he ole suinkaan varmistaneet paikkaansa ensi kauden Mestarien liigassa. Aloitimme ottelun rakentamalla peliä hyvin ja loimme muutaman erikoistilanteen, mutta teimme saman virheen kuin muutama viikko sitten, Guardiola viittasi takaiskumaaliin.

Kaksi viikkoa sitten Tottenham johti Manchester Cityä Etihadilla 0-2, mutta Guardiolan miehistö nousi 4-2 -voittoon.

– Kaksi viikkoa sitten kykenimme tulemaan takaisin peliin mukaan vaikeammasta tilanteesta huolimatta, mutta silloin stadion oli täysin erilainen, ja toisella jaksolla oli paljon enemmän pelikatkoja.

– Yritän aina tehdä parhaani. Olen sanonut monesti tietäväni, ettemme olisi samanlaisia sen jälkeen, kun olemme voittaneet niin paljon. Meidän on yritettävä loppuun asti. Yritän aina tehdä seuraavan liikkeen. Ei sillä ole merkitystä, mitä menneisyydessä tapahtui. Meidän on onnistuttava tässä nyt, ja siksi olemme surullisia. Maanantaina katsomme ottelun, reagoimme siihen ja sitten ajattelemme Aston Villaa. Siitä tulee vaikeaa. Kaudesta tulee pitkä kaikille.

LUE MYÖS